Elämän tutkimusmatkalla

Alamme monipuolisuus erilaisten urapolkujen suhteen havainnollistui minulle vasta ensimmäisten opintovuosien aikana. Kiinnostus tutkimustyön tekemiseen oli herännyt välivuodella ennen lääketieteellistä, kun työskentelin tutkimusavustajana terveyden mobiilisovelluksia tutkivassa ja kehittävässä ryhmässä. Vaikka luonnontieteet olivat minulle lukiossa lempiaineita, tuntui lääketieteen tuomat mahdollisuudet kliiniseen tutkimukseen mielenkiintoisimmilta. Aloittaessani syventävät opinnot kolmannen opiskeluvuoteni alussa tiesin, että haluan jatkaa akateemiselle uralle.

Kuten kliinikkolääkärin työ, myös tutkimuksen tekeminen on moniammatillista yhteistyötä. Niin oman tutkimusryhmäyhteisön kuin vertaisten väitöskirjatekijöiden tuki on korvaamatonta, kun takapakkeja oman tutkimuksen kanssa tulee – ja niitä kaikille tulee. Usein erilaisten työpätkien ja luentojen välissä tutkimustyöhön käytettävä aika on melko pirstaleista, ja tällöin tutkimushoitajien tekemä pitkäjänteinen työ kullanarvoista. Tutkimusryhmän muut jäsenet toimivat esimerkkeinä ja roolimalleina. Hyvät ohjaajat ovat tärkeä tuki nuorelle tutkijalle, ja heidän ohjauksessaan tapahtuu kasvu tieteellisiä artikkeleita tavaavasta syventävien tekijästä oman alan asiantuntijaksi. Olen itse ollut onnekas päästessäni osaksi toimivaa tutkimusryhmää ja saadessani säännöllistä ohjausta aivan syventävien alusta alkaen.

Moneen muuhun akateemiseen alaan verrattuna lääketiede tarjoaa varsin vähän kansainvälisiä työmahdollisuuksia. Usein tarvitaan jonkinlainen laillistusprosessi, ja potilastyössä kielitaidon merkitys korostuu. Tutkimustyössä kansainvälinen verkostoituminen tapahtuu lähes huomaamattaan. Kansainväliset konferenssit ja tutkijavaihdot mahdollistavat matkustamisen, ja itse olen viettänyt muun muassa kuukauden Israelissa oppimassa laboratoriotyöskentelyä ja mikrobistoanalytiikkaa. Väitöksen jälkeen myös kansainväliset uramahdollisuudet tutkijatohtorina kiinnostavat, ja tarinoita hienoista postdoc-vuosista olen saanut kuulla monilta kollegoilta. Tutkimustyön kautta pääsee läheisemmin osaksi kansainvälistä tutkimus- ja lääkäriyhteisöä.

Tutkimusuralla täytyy sietää erilaista epävarmuutta verrattuna kliiniseen työhön. Odottamattomia ongelmia voi tulla melkeinpä missä vaiheessa tahansa tutkimuksen suunnittelusta työn julkaisuun. Alati tiukentuvat resurssit huolettavat ja yhä suurempi osa ajasta menee apurahojen hakuun. Potilas- ja tutkimustyön yhdistäminen voi ajankäytöllisesti mietityttää. Jatkossa näen tärkeäksi, että myös tutkijalääkäreiden edunvalvonnasta pidetään huolta. Hyppäys klinikasta tutkimuksen maailmaan voi tuntua jopa uhraukselta, minkä vuoksi tutkimustyöstä kiinnostuneita nuoria lääkäreitä pitää tukea mahdollisimman paljon muun muassa tarjoamalla joustavia työratkaisuja.

Tutkiminen on hyvin ainutlaatuista, ja tarjoaa vaihtelua melko kiireiseen ja ajoittain raskaaseen kliiniseen työhön. Hyppäys nopeatahtisesta potilastyöstä luovaan ajattelutyöhön voi tuntua ajoittain hankalalta. Väitän kuitenkin, että tutkimustyöhön syventyminen parantaa myös kykyä olla läsnä ja keskittyä. Tutkimuksen tekeminen haastaa ajattelemaan ja kehittämään itseään. Tutkijana oppii hahmottamaan kokonaisuuksia, asioiden välisiä suhteita ja liittämään omaa tutkimusta osaksi suurempaa kuvaa. Asiat tulee osata esittää niin kirjallisesti kuin suullisesti napakasti ja ymmärrettävästi. Tärkeimpänä kuitenkin tutkiminen, uuden löytäminen, tarjoaa merkityksellisyyttä – opimmehan lisää terveydestä, sairauksista ja elämästä.

Henni Hiltunen keskustelee tutkimuksesta Äyräpää symposiumissa 11.9.2020 yhdessä professori Erika Isolaurin ja professori Samuli Rautavan kanssa (dialogi 1).

Lue lisää Äyräpää symposiumista ja ilmoittaudu mukaan maksuttomaan tapahtumaan »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *