Solariumaurinko altistaa myös tyvi- ja okasolusyöville

Solariumaurinko altistaa myös tyvi- ja okasolusyöville

Uutispalvelu Duodecim
12.02.2002
Uutispalvelu
uutispalvelu duodecim

Solariumlamppujen alla hankittu päivetys lisää melanooman lisäksi myös muiden ihosyöpien riskiä. Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa selvisi, että solariumin käyttäjien riski sairastua tyvisolusyöpään oli 2.5 -kertainen kontrolliryhmään verrattuna. Okasolusyövän riskin keinoauringon käyttö lisäsi 1.5 -kertaiseksi. Terveysviranomaisten varoittelusta huolimatta solariumrusketusta nautitaan säännöllisesti ja sen suosio on Yhdysvalloissa jopa nousussa. Myös keinoaurinko tuottaa haitallista ultraviolettisäteilyä, jonka tiedetään yleisesti lisäävän syöpäriskiä.

Yhdysvaltain syöpäinstituutin lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana lähes 1500 henkilöä, joista suurin osa sairasti joko tyvisolu- tai okasolusyöpää. Tutkimukseen osallistuneet haastateltiin henkilökohtaisesti ja heiltä kyseltiin tietoja solariumin käytöstä, auringolle altistumisesta ja muista ihosyövän riskitekijöistä. Solarium oli selvä yksittäinen riskitekijä vaikka muutkin ihosyövälle altistavat tekijät otettiin huomioon.

Uutispalvelu Duodecim
(Journal of The National Cancer Institute 2002; 94: 224-226)

Tyvi- ja okasolusyöpien tärkein aiheuttaja on auringon UV-säteily; riskitekijöinä pidetään huonosti ruskettuvaa ihoa ja sinisiä silmiä. Tyvisolusyöpä on valkoisen rodun yleisin ihosyöpä. Se on kuitenkin verrattain hyvänlaatuinen, ei yleensä lähetä etäispesäkkeitä ja kasvaa yleensä hitaasti. Okasolusyöpä on huomattavasti pahanlaatuisempi. Suurin osa näistä ihosyövistä esiintyy pään ja kaulan alueella. Todettujen tyvisolusyöpien määrä on Suomessa lisääntynyt jatkuvasti.

Lähde

Artikkelin tunnus: uux02276 (20020212)
www.terveyskirjasto.fi/uux02276