
Tehtävämme on tuottaa tieteestä terveyttä. Vuosikertomuksemme on tarina siitä, kuinka yhdessä vahvistamme tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja kehitämme lääkärien ammattitaitoa ja arjen työtä.
Duodecimin hallitus kokouksessaan 19.4. ja valtuuskunta kevätkokouksessaan 26.5. hyväksyivät Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin vuoden 2022 vuosikertomuksen. Tutustu vaiherikkaaseen vuoteen 2022 täällä.
Vuosikertomus toimii näyteikkunana toimintaamme
Tänä vuonna vuosikertomus uudistettiin sekä rakenteen että ulkoasun osilta. Uudistettu muoto tarjoaa lukijoille näyteikkunan seuran toimintaan sekä tiivistetyn katsauksen vuoden merkittävimpiin tapahtumiin. Lisäksi halusimme antaa äänen lukuisille tekijöillemme, jotka ansioituneesti tekevät yhdessä arvokasta työtä tutkitun tiedon aseman edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa.
Vuosikertomuksen toteutuksessa on panostettu tänä vuonna erityisesti visuaalisuuteen, informatiivisuuteen, selkeyteen ja tiiviiseen kerrontaan.
Yhdessä saimme paljon aikaan: strategiatyö ja toimintamme huippuhetket keskiössä
Vaiherikasta vuotta tahditti elokuussa aloittaneen pääsihteeri Päivi Metsäniemen luotsaama osallistava strategiatyö, jota hän avaa katsauksessaan.
”Ensiaskeleitani Duodecimin pääsihteerinä tahdisti uuden strategian tekeminen. Koska seura oli pitkältä ajalta tuttu, tiesin pääseväni johtamaan innostunutta, työlleen omistautunutta joukkoa”, hän avaa.
”Meille selkeni kirkkaasti, että perustehtävämme tiedeseurana on sellaisenaan arvokas, ja siihen kannattaa edelleen keskittyä. Toiseksi isoksi strategiseksi valinnaksi muodostui jäsenkeskeisyys; emme ole olemassa ilman aktiivisten jäsenten asiantuntemusta, aktiivisuutta ja kokemusta seuran merkityksellisyydestä. Kolmas selkeä strateginen kokonaisuus on kestävän tulevaisuuden varmistaminen; meidän on pidettävä voimavaroistamme hyvää huolta, jotta varmistamme toiminnan jatkumisen myös seuraavat 141 vuotta.”
Paljon tehtiin yhdessä – aikajanalla pääset tutustumaan kiinnostaviin poimintoihin vuoden varrelta ja yksiköiden omissa osioissa vuoden tärkeimpiin hetkiin ja saavutuksiin. Kohokohdissa heijastuu kaipuu yhdessä tekemiseen, olemiseen ja ajatteluun – kohtaamisten riemu välittyy.