Taloudellinen tieto käyttöön hoitopäätöksissä

Hoitopäätökset tehdään ensisijaisesti hoidon tehon, haluttujen tavoitteiden ja potilaan ominaisuuksien pohjalta. Tarkoituksena on löytää kullekin potilaalle sopivin hoito. Jos tämän harkinnan jälkeen jää useita hoitovaihtoehtoja, tulee katsoa myös niiden kustannuksia.

Lääkärin tietokannoissa on jo pitkään ollut ominaisuus, jonka avulla käyttäjä pääsee suositellun lääkkeen kohdalla yhdellä klikkauksella lääketietokantaan, voi seuraavalla klikkauksella tarkistaa suunnittelemansa lääkkeen vähittäismyyntihinnan ja kolmannella klikkauksella katsoa sen hinnan potilaalle. Muiden kuin lääkehoitojen osalta tällaista palvelua ei ole ollut mahdollista toteuttaa.

Hoitosuositukset on perinteisesti annettu hoitovaihtoehtojen vaikuttavuutta ja haittojen riskejä arvioiden. Guidelines International Network (G-I-N) on kuitenkin jo kymmenen vuoden ajan tuonut esiin, että – mikäli mahdollista – myös hoitojen kustannukset tulisi huomioida hoitosuosituksia annettaessa. Esimerkiksi Englannin NICE sisällyttääkin hoitosuositustensa taustamateriaaleihin taloudellisia arvioita.

Käypä hoito -suosituksissa taloudellisia arvioita on ollut mukana epäsäännöllisesti ja harvoin. Esimerkiksi Pre-eklampsia suosituksessa arvioitiin erilaisten seulontamallien kustannuksia ja Raskausdiabetes suosituksessa raskausdiabetekseen liittyviä taloudellisia näkökulmia.

Proshade-tutkimushankkeessa olemme kehittäneet malleja taloudellisen tiedon systemaattiseen sisällyttämiseen Käypä hoito -suosituksiin. Nyt olemme julkaisseet arvion eräiden lääkeryhmien kustannusvaikuttavuudesta nivelpsoriasin niveloireiden hoidossa ja arvion menetelmiä taustoittavan kuvauksen. Kustannusvaikuttavuuden mittarina käytämme tässä hoitovasteen kustannusta, joka tarkoittaa euromääräistä hintaa sille, että yksi potilas saa halutun hoitovasteen verrattuna lumehoitoon.

Pyrimme jatkossa tuottamaan taloudellisia tietoja sellaisiin kohtiin Käypä hoito -suosituksia, joissa niillä on hoidon valinnan kannalta merkitystä. Emme keskity pelkästään lääkehoitoihin, vaan tulemme arvioimaan myös diagnostisia tutkimuksia, preventiota ja kuntoutusta. Uusien toimintamallien osalta tavoitteemme on tuoda näkyviin arvio niiden budjettivaikutuksesta; siis siitä, kuinka paljon resursseja kyseisen toiminnan käyttöön ottaminen vie tai säästää.

Sisällyttämällä taloudellista tietoa Käypä hoito -suosituksiin haluamme auttaa lääkäreitä, organisaatioita ja hyvinvointialueita tekemään vaikuttavuuteen ja kustannuksiin perustuvia päätöksiä hoitomalleista.

Jotta terveydenhuollon toiminta olisi vaikuttavaa, yhdenvertaista ja taloudellisesti kestävää, on myös hoitosuosituksissa arvioitava suositusten noudattamisen vaikutuksia resurssien käyttöön.

2 vastausta artikkeliin “Taloudellinen tieto käyttöön hoitopäätöksissä”

  1. RS sanoo:

    Laittakaapa pikaisesti raudanpuutteen hoito lääkäreillekkin tietoon!!! Sekä oikeat rehelliset arvot viiteavoiksi, ei niitä raudanpuutteisten!!! Olisi erittäin tärkeää myös huomioida jokaisen oma yksilöllinen arvo, jolla se kroppa toimii. Tätä ei osata ollenkaan tutkia julkisella ellei itse osata vaatia!
    Säästyisi isot summat ja väärät diagnoosit, lääkitykset. Helppoa tulkita jokainen vaan mt potilaaksi, mutta kun ei siitä ole hyötyä jos hoito on aivan väärä!
    Varsinkin raskauden alusta alkaen olisi seurattava rautavarastoja, eikä pelkkää hbta. Estettäisiin monen lapsen raudanpuute jos hoidettaisiin alusta alkaen!
    Tiedän mitä on hoitaa tietämättä raudanpuutteesta vastasyntynyttä, taaperoita ja kotia.

  2. Maritta Tolkkinen sanoo:

    Tuo on hieno ja järkevä ajatus, mutta ei toimi Suomessa ja ajoituskin on väärä. Liikaa infoa ja porsaanreikiä. Potilaat hakevat tällä hetkellä hoitoa ympäri Suomea ja ulkomaita olemattoman/väärän hoidon vuoksi etsimässä oikeaa lääkäriä. Sirpa Pietikäinen huonosta osaamisesta kirjoittikin ja itse nähnyt tuota lääkäreiden alisuoriutumista työn ja oman hoidon osalta vuosikymmeniä.

Vastaa käyttäjälle Maritta Tolkkinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *