Matti Äyräpää – tiedemies ja renessanssi-ihminen

Matti Äyräpää, vuoteen 1875 Mathias Europaeus, oli perustamassa sekä Duodecimia että Apolloniaa. Hän oli todellinen aatteen mies, jolta sujui myös afääri. Jo isänsä, Liperin kirkkkoherran kautta hän oli vahvasti isänmaallinen ja myöhemmin maltillinen fennomaani.

Vuonna 1881 aktiivisena ylioppilaspoliitikkona hän kutsui koolle Duodecimin perustavan kokouksen ravintola ylä-Oprikseen Esplanadille. Suomen kielen tasavertaisuudelle lääketieteessä ei oltu tehty mitään vaikka tästä oli asetus annettu jo 18 vuotta aikaisemmin, kun asetuksen tuli tulla voimaan 1883. Vähemmästäkin lähtisin itse barrikadille!

Äyräpää oli kiinnostunut luonnontieteistä ja ajan vaatimusten mukaan suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon ennen lääkärinopintojaan. Näihin opintoihin kuului kasvi- ja eläinoppia, kemiaa ja fysiikkaa. Hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1878, lisensiaatiksi 1883, väitteli tohtoriksi 1891 ja toimi Helsingin yliopiston dosenttina. Hammaslääketieteen opintoja hän suoritti Saksassa ja toimi hammaslääketieteen dosenttina, ensimmäisenä yliopisto-opettajana ja sai myöhemmin ylimääräisen professorin arvon.

Matti Äyräpää toimi hyvin lyhyen aikaa varsinaisissa lääkärin töissä ja tekikin pääasiallisesti yksityishammaslääkärin töitä.

Häntä luonnehdittiin varsinaiseksi renessanssi-ihmiseksi, joka oli kiinnostunut monista tieteistä, kuvataiteista, kirjallisuudesta, kansainvälisistä tiedeyhteyksistä, seuranpidosta ja liike-elämästä. Tämä aikansa start-up yrittäjä ja enkelisijoittaja takasi kollegojensa lainoja ja oli perustamassa Kansallis-Osake-Pankkia, vakuutusyhtiöitä, Instrumentariumia, Dentaldepotia, Keuhkotautisten Parantolaa, Suomalaista Tiedeakatemiaa, Kalevala-seuraa

Matti Äyräpää loi omalla toiminnallaan aatteellisen perustan lääketieteen ja hammaslääketieteen kehittämiselle perustamalla suomenkieliset tieteelliset järjestöt Duodecimin ja Apollonian, jotka kunnioittavat suomalaista lääketiedettä järjestämällä yhteisesti Äyräpää symposiumin 11.9.2020 Finlandia-talossa.

Symposiumin ohjelmassa jaetaan Äyräpää-palkinto, Apollonia-palkinto ja Duodecimin Nuoren tutkijan palkinto, kuullaan palkittujen esityksiä sekä aikaisemmin palkittujen tieteentekijöiden ja heidän tutkimusryhmiensä tieteellisen jatkumon saavutuksia.

Lue lisää Äyräpää symposiumista ja ilmoittaudu mukaan maksuttomaan tapahtumaan 11.9. Finlandia-taloon »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *