Ajankohtaiset

Läsnä oleva lääkäri – tyytyväinen potilas!

Lääkärin työssä kiire voi haastaa keskittymiskyvyn ja työn vaativuus vaikeuttaa riittävää palautumista. Pahimmillaan ylikuormitus heikentää vuorovaikutusta potilaiden kanssa ja lisää virheiden riskiä.

Kun viime vuonna Duodecimin kaksipäiväisen Mindfulness lääkärin työssä ‑ohjelman osallistujilta kysyttiin, auttoiko ohjelma heitä tasapainottamaan stressin vaikutuksia, kaikki vastasivat myöntävästi. Yli neljä viidestä arvioi myös, että ohjelma auttoi parantamaan vuorovaikutusta, toimimaan paremmin paineen alla ja palautumaan nopeammin vastoinkäymisistä. Kokipa enemmistö unenlaatunsa ja työssä onnistumisensakin kohentuneen!

Osallistujien kokemukset heijastelevat hyvin sitä, minkä tutkimuksetkin kertovat: Tietoisen hyväksyvän läsnäolon eli mindfulnessin harjoittaminen voi tutkitusti parantaa jaksamista, hyvinvointia, vuorovaikutusta ja työssä onnistumista. Esimerkiksi Annals of Family Medicine ‑lehdessä vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa todettiin lääkärin mindfulness-taitojen ennustavan sekä potilaan tyytyväisyyttä vuorovaikutukseen että kokonaistyytyväisyyttä hoitoonsa.

Yksi suurimmista muutoksista Duodecimin Mindfulness lääkärin työssä -ohjelman alku- ja loppumittausten välillä liittyi kykyyn pitää kuunneltaessa huomio keskittyneesti keskustelussa. Ennen ohjelmaa näin koki vain alle kaksi kolmannesta, lopussa jokainen. Lähes yhtä suuri muutos syntyi siinä, kuinka kärsivällisiksi osallistujat tunsivat itsensä sekä itseään että muita kohtaan. On helppo nähdä, miten nämä muutokset voivat vaikuttaa myönteisesti potilaiden kokemukseen hoidon laadusta.

Tietoinen läsnäolo on tietoisuutta, joka syntyy, kun suuntaamme huomion tarkoituksella ja hyväksyvällä tavalla hetki hetkeltä avautuvaan kokemukseemme. Tämä tuottaa meissä valpasta, hereillä olevaa ja havaintokykyistä tapaa olla esimerkiksi vuorovaikutustilanteessa. Sen vuoksi tietoisen läsnäolon harjoittaminen paitsi parantaa vuorovaikutusta, myös vähentää virheitä.

Mindfulness lääkärin työssä ‑ohjelman harjoitukset perustuvat Jon Kabat-Zinnin Massachusettsin yliopistollisen keskussairaalan stressiklinikkaa varten vuonna 1979 kehittämään Mindfulness-Based Stress Reduction (MBSR) ‑ohjelmaan. Ohjelman on pelkästään tässä klinikassa suorittanut jo yli 24 000 henkeä.

Ohjelma soveltuu niin lääkäreille kuin lääketieteen opiskelijoillekin. Siinä voi oppia kaikki keskeiset mindfulness-harjoitukset ja löytää itselleen sopivat tavat tuoda niitä omaan arkeensa. Tärkeässä osassa ovat lyhyet mikroharjoitukset, joilla voi rytmittää työpäiväänsä ja luoda palauttavia hetkiä työpäivän keskelle. Kun harjoittelua jatkaa ohjelman jälkeen, vaikutukset syvenevät ja koetut hyödyt lisääntyvät harjoitus harjoitukselta. Vuoden 2017 ohjelman loppukyselyssä jokainen arvioi harjoitusten hyödyt niin selviksi, että ilmoitti jatkavansa mindfulness-taitojen harjoittamista ohjelman päätyttyä.

Haluaisitko onnistua työssäsi rennon keskittyneesti ja huolehtia samalla hyvinvoinnistasi? Tutustu tämän vuoden Mindfulness lääkärin työssä -ohjelman ja lähde mukaan!

Antti-Juhani Wihuri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Antti-Juhani Wihuri on johdon ja työyhteisöjen valmentaja ja mindfulness-ohjaaja CFM.