Vakavat palovammat voivat laukaista kehossa tulehdusreaktion ja johtaa elinvaurioihin ja kuolemaan. Suuriannoksisen C-vitamiinin on ajateltu hillitsevän tätä reaktiota ja mahdollisesti pienentävän potilaiden kuolleisuutta, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella niin ei näyttäisi olevan.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 238 palovammapotilasta, joilla oli syviä toisen tai kolmannen asteen palovammoja laajalla ihoalueella. Osana tutkimusta puolet potilaista satunnaistettiin saamaan suonensisäisesti C-vitamiinia (50 mg/kg) kuuden tunnin välein 96 tunnin ajan, ja puolet lumevalmistetta.
Tulosten perusteella C-vitamiini ei vähentänyt elinvaurioita eikä pienentänyt potilaiden riskiä menehtyä 28 päivän sisällä hoidon aloittamisesta. Analyysin mukaan C-vitamiinia saaneiden kuolleisuus oli itse asiassa suurempaa seurannan aikana, tutkijat havaitsivat. Kun tämä kävi ilmi, tutkimus päätettiin ennenaikaisesti.
Periaatteessa C-vitamiini voisi hyvinkin hillitä palovammoihin liittyvää systeemistä tulehdusta, mutta tulokset viittaavat selvästi siihen, ettei suonensisäinen C-vitamiini paranna vaikeiden palovammapotilaiden ennustetta, ehkäise elinvaurioita eikä pienennä kuolleisuutta.
Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA 2026;336:929–938)