Varenikliinia kannattaa antaa tupakoitsijalle vaikka lopettamismotivaatio olisi vähäinen

Varenikliinia kannattaa antaa tupakoitsijalle vaikka lopettamismotivaatio olisi vähäinen

Uutiset
10.06.2026
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Tupakoitsijoille kannattaisi antaa ilmainen varenikliinikuuri lääkärikäynnillä, vaikka potilas ei olisi erityisen sitoutunut tupakoinnin lopettamiseen. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella tämäkin voi tukea lopettamisessa.

Tutkimukseen osallistui 650 tupakoivaa keskimäärin 51-vuotiasta aikuista. Heidät satunnaistettiin saamaan neljän viikon ajan ilmaiseksi varenikliinia tai nikotiinikorvaushoitoa tai pelkkää ohjeistusta. Varenikliini estää nikotiinin vaikutuksia aivoissa vaikuttamalla mm. dopamiinin aineenvaihduntaan. Tämä lievittää vieroitusoireita sekä vähentää tupakanhimoa ja tupakoinnin tuottamaa mielihyvää.

Osa potilaista halusi lopettaa tupakoinnin, mutta läheskään kaikki eivät olleet kovinkaan motivoituneita. Lääkkeet lähetettiin potilaille postitse, ja he saivat itse päättää ottivatko niitä vai eivät.

Puolen vuoden kuluttua tutkimuksen alusta, varenikliiniryhmäläisistä 17 prosenttia oli onnistunut jonkinlaisessa savuttomuudessa, mikä oli selvästi enemmän kuin verrokkiryhmässä, missä vain 10 prosenttia oli savuttomia seurannan päättyessä. Varenikliinia saaneet olivat myös onnistuneet vähentämään tupakointiaan verrokkeja todennäköisemmin, vaikka he eivät olisi olleet täysin savuttomia. Varenikliini vaikutti tehokkaalta myös verrattuna nikotiinikorvaushoitoihin, mutta ero ei ollut kovin suuri.

Tuloksia kannattaa tulkita varoen, mutta ne viittaavat alhaisella kynnyksellä potilaille jaettavien varenikliinikuurien auttavan ainakin tupakoinnin vähentämisessä ja mahdollisesti myös lopettamisessa. Tupakoinnin lopettaminen on erittäin vaikeaa, joten pienetkin avut ovat tervetulleita.

Suomalaiset tupakoijat yrittävät lopettaa keskimäärin 3–4 kertaa ennen pysyvää onnistumista. Tärkeimpiä syitä uudelleen aloittamiseen ovat tupakanhimo, painonhallintaan liittyvät ongelmat sekä alkoholinkäyttötilanteet ja kahvin juonti.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2026;9:e2611418)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2026.11418

Artikkelin tunnus: uux30252
www.terveyskirjasto.fi/uux30252