Varmaankin kaikki ottavat nokosia silloin tällöin, mutta iäkkäillä pitkät ja usein toistuvat päiväunet voivat olla merkki suurentuneesta riskistä menehtyä seuraavien kahdeksan vuoden aikana. Etenkin aamunokoset liittyvät heillä suurempaan kuolleisuuteen, tuore tutkimus osoittaa.
Tutkimukseen osallistui runsaat 1 300 keskimäärin 81-vuotiasta, jotka käyttivät aktiivisuusmittareita kymmenen päivän ajan. Tämän jälkeen heitä seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta, minkä aikana 70 prosenttia osallistujista menehtyi.
Tulosten perusteella osallistujien riski menehtyä seurannan aikana oli tasaisesti sitä suurempi mitä useammin ja mitä pitempiä päivänokosia he nukkuivat. Esimerkiksi jokainen tunnin lisäys päiväunien pituudessa liittyi 13 prosenttia suurempaan riskiin.
Myös nokosten ajankohdalla oli merkitystä, sillä aamuisin niitä nukkuvat menehtyivät seurannan aikana 30 prosenttia todennäköisemmin kuin alkuiltapäivästä esimerkiksi lounaan jälkeen nukkuvat.
Päiväunien nukkuminen on yhdistetty iäkkäiden terveysriskeihin aiemminkin, mutta harvoissa tutkimuksissa on käytetty aktiivisuusmittareita, joilla nukkumista voi mitata luotettavasti. Yhteys ei johdu itse päiväunista, vaan ne ovat todennäköisesti merkki terveysongelmista, joiden takia iäkkäät väsyvät ja uupuvat helpommin.
Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Network Open 2026;9:e267938)