Diabetesta sairastavien äitien lapset saattavat sairastua epilepsiaan hieman tavallista todennäköisemmin, tuore kanadalaistutkimus osoittaa. Yksittäisen lapsen riskit eivät ole kovin suuria, mutta väestötasolla diabetes voi liittyä hyvinkin monen lapsen vaikeuksiin.
Tutkimuksessa seurattiin yli 2,1 miljoonaa vuosina 2002–2018 syntynyttä kanadalaislasta vuoteen 2020 saakka. Lapsista 8 prosenttia oli altistunut äitinsä diabetekselle raskauden aikana. Keskimäärin kymmenvuotisen seurannan aikana hieman alle 18 000 lasta sai epilepsiadiagnoosin.
Kun analyysissa huomioitiin äitien muu terveydentila ja sosioekonominen asema, lapsen riski sairastua epilepsiaan oli 40 prosenttia suurempi, jos äiti sairasti tyypin 2 diabetesta. Tyypin 1 diabetekseen liittyi puolestaan 30 prosenttia suurempi ja raskausdiabetekseen 14 prosenttia suurempi epilepsiariski, kun vertailukohtana olivat lapset, joiden äidit eivät sairastaneet minkään tyyppistä diabetesta.
Viime vuonna julkaistiin myös meta-analyysitutkimus, jonka mukaan diabetesta potevien lapsilla todetaan muita todennäköisemmin keskushermoston kehityksellisiä häiriöitä kuten autismikirjon häiriöitä, ADHD, oppimishäiriöitä, motorisia vaikeuksia tai kommunikaatiohäiriö.
Diabeteksen ja raskausdiabeteksen lisäksi myös monet muut seikat voivat selittää tuloksia, joten ennen laadukkaita lisätutkimuksia on vaikea sanoa, mistä yhteydet tarkalleen johtuvat. Tulokset joka tapauksessa korostavat äidin diabeteksen ja raskausdiabeteksen ehkäisyn ja hyvän hoidon tärkeyttä.
Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Pediatrics-lehdessä.
Epilepsia on aivojen sähköisen toiminnan häiriötila, jonka voivat aiheuttaa erilaiset synnynnäiset ja hankitut tekijät. Epilepsiassa esiintyy toistuvasti kohtauksia, joissa tajunta hämärtyy ja potilas voi muun muassa kouristella. Epilepsiaa sairastaa noin yksi suomalainen sadasta, mutta vain pienellä osalla potilaista on toistuvia kouristuskohtauksia.
Uutispalvelu Duodecim
(Pediatrics 2026;157:e2025071138)