Masennuslääkkeet ja terapia yhtä hyviä sydämen vajaatoimintaa potevan masennukseen

Masennuslääkkeet ja terapia yhtä hyviä sydämen vajaatoimintaa potevan masennukseen

Uutiset
12.2.2024
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Noin puolet sydämen vajaatoimintaa sairastavista kärsii myös masennuksesta, mutta tutkimustieto eri masennushoitojen tehosta tässä potilasryhmässä on ollut vähäistä. Tuoreiden tutkimustulosten perusteella ainakin käytöksenaktivointiterapia ja masennuslääkitys näyttäisivät olevan yhtä tehokkaita.

Käytöksenaktivointiterapia on behavioraalisen psykoterapian muoto, jossa potilasta kannustetaan tarttumaan itselleen mielekkäisiin ja hyvää oloa tuottaviin harrastuksiin ja toimiin. Tämä parantaa mielialaa, aktivoi ja lisää hallinnan tunnetta.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa 416 sydämen vajaatoimintaa sekä masennusta potevaa satunnaistettiin joko käytöksenaktivointiterapiaan tai masennuslääkitykselle, minkä jälkeen heitä seurattiin vuoden ajan.

Kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua tehdyissä arvioinneissa potilaiden masennusoireet olivat puolittuneet kummassakin hoitoryhmässä, tutkijat kirjoittavat. Käytöksenaktivointiryhmäläiset lisäksi kokivat elämänlaatunsa jonkin verran paremmaksi ja he tarvitsivat harvemmin sairaalahoitoa, mutta erot eivät olleet suuria.

Tulokset viittaavat siihen, että kummatkin hoidot voivat lievittää sydämen vajaatoimintaa potevien masennusta, mutta tuloksia ei välttämättä voi yleistää muihin terapiamuotoihin. Yleensä potilaat haluaisivat terapiaa ja välttäisivät lääkkeitä, mutta läheskään aina terapiaa ei voida tarjota resurssien vähyyden vuoksi.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Sydämen vajaatoiminta johtuu sairauksista kuten sepelvaltimotaudista ja korkeasta verenpaineesta, jotka häiritsevät sydänlihaksen toimintaa ja heikentävät sen kykyä supistua. Yleisin vajaatoiminnan oire on hengenahdistus rasituksessa. Vaiva on harvinainen alle 50-vuotiailla, mutta yleistyy nopeasti iän myötä. Kuusikymppisistä sitä potee muutama sadasta, mutta yli 80-vuotiaista jo joka kymmenes.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2024;7:e2352094)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2023.52094

Artikkelin tunnus: uux28105
www.terveyskirjasto.fi/uux28105