Hypnoosiherkkyyttä voi lisätä stimuloimalla aivoja magneettisesti

Hypnoosiherkkyyttä voi lisätä stimuloimalla aivoja magneettisesti

Uutiset
16.1.2024
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Tutkijat ovat keksineet keinon lisätä ihmisen hypnoosiherkkyyttä aivojen magneettisella stimuloinnilla. Havainto on varsin mielenkiintoinen, sillä hypnoosiherkkyyden on ajateltu pysyvän samana halki elämän.

Muutama vuosi sitten sama tutkijaryhmä paikansi ihmisen hypnoosiherkkyyden aivojen vasemmanpuoleiseen dorsolateraaliseen etuotsalohkoon, joka vastaa muun muassa tiedonkäsittelystä ja päätöksenteosta. Hypnoosille hyvin herkillä yhteydet tämän aivoalueen ja aistiärsykkeiden havaitsemiseen osallistuvan aivo-osan välillä ovat erityisen voimakkaita.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa 80 fibromyalgiapotilasta satunnaistettiin joko saamaan transkraniaalista magneettistimulaatiota tai lumehoitoa tiettyyn vasemmanpuoleisen dorsolateraalisen etuotsalohkon osaan. Hoito kohdennettiin yksilöllisesti aivokuvausten avulla ja sitä annettiin noin kahden minuutin ajan. Tutkimuksesta suljettiin pois potilaat, jotka olivat jo valmiiksi hyvin hypnoosiherkkiä.

Kun potilaiden hypnoosiherkkyyttä testattiin hoitojen jälkeen, magneettistimulaatiota saaneiden havaittiin vaipuvan hypnoosiin hieman herkemmin kuin ennen hoitoa. Lumeryhmässä ei havaittu eroja.

Vaikutus oli vähäinen ja se katosi noin tunnin kuluttua, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ihmisen hypnoosiherkkyyteen on onnistuttu vaikuttamaan. Seuraavaksi tutkijat aikovat kokeilla muuttuvatko tulokset pitemmissä hoidoissa.

Hypnoosia käytetään muun muassa fibromyalgian ja muiden kipuoireyhtymien hoidossa, mutta se ei toimi kaikilla. Noin 15 prosenttia ihmisistä on erittäin hypnoosiherkkiä ja osalla se ei toimi ollenkaan. Jos hypnoosiherkkyyttä voitaisiin lisätä, monet potilaat saattaisivat hyötyä siitä. Hypnoosin avulla voidaan esimerkiksi lievittää kipua pienemmillä kipulääkeannoksilla.

Tutkimus julkaistiin Nature Mental Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Nature Mental Health 2024;2:96–103)

https://www.nature.com/articles/s44220-023-00184-z

Artikkelin tunnus: uux28027
www.terveyskirjasto.fi/uux28027