Ääreisvaltimotautia sairastaa yli 100 miljoonaa yli 40-vuotiasta ympäri maailmaa, globaali selvitys osoittaa. Tauti on yleistynyt lähimpinä vuosikymmeninä ja todennäköisesti yleistyy jatkossakin.
Ääreisvaltimotauti tunnetaan myös alaraajojen tukkivana valtimotautina. Se aiheuttaa muun muassa katkokävelyä ja kipuja.
Yli 200 maata kattavan selvityksen mukaan vuonna 2019 arviolta 113 miljoonaa ihmistä sairasti ääreisvaltimotautia. Potilaista 58 prosenttia oli varakkaiden maiden asukkaita. Tauti on yleinen etenkin yli 80-vuotiailla. Se on myös naisilla tavallisempi kuin miehillä.
Yleisin ääreisvaltimotauti oli varakkaissa ja harvinaisin köyhissä maissa, tulokset osoittivat. Taudista aiheutuva kuolleisuus ja terveystaakka olivat suurimmat varakkaiden maiden lisäksi myös köyhissä maissa.
Ääreisvaltimotaudin yleistyminen johtuu pitkälti väestön ikääntymisestä ja väestönkasvusta, mutta myös elintapoihin liittyvät riskitekijät ovat merkittävä syy. Tutkijat arvioivat, että tässä aineistossa 70 prosenttia ääreisvaltimotaudeista johtui ehkäistävissä olevista riskitekijöistä kuten korkeasta verenpaineesta, diabeteksesta ja tupakoinnista. Samat riskitekijät ovat myös muiden sydän- ja verisuonitautien taustalla.
Tutkimus julkaistiin Lancet Global Health -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Global Health 2023;11:e1553–1565)
https://www.thelancet.com/journals/langlo/article/PIIS2214-109X(23)00355-8/fulltext