Ruotsalaistutkimuksen mukaan rasitusrintakipu on edelleen yleinen vaiva ja usein yhteydessä potilaan psykologisiin sekä taloudellisiin ja sosiaalisiin vaikeuksiin. Tulokset perustuvat 29 000 keskimäärin 57-vuotiaan satunnaisotokseen Ruotsin koko väestöstä vuosina 2013–2018.
Rasitusrintakipu todettiin 3,5 prosentilla osallistujista, mutta heistä vain hieman yli kymmenyksellä oli kuvantamistutkimusten perusteella sepelvaltimon merkittävää ateroskleroottista ahtaumaa.
Kuvantamistulosten sijaan merkittävämpiä riskitekijöitä olivat alhainen koulutustaso, työttömyys, huono taloudellinen tilanne, masennusoireet ja potilaan itse arvioima kova stressi. Rasitusrintakipu oli lisäksi yleisempi muualla kuin Ruotsissa syntyneillä.
Rasitusrintakipu on nimensä mukaisesti sydänperäistä kipua, joka ilmenee yleensä rasituksessa. Oireiden taustalla on sepelvaltimoiden riittämättömän verenvirtauksen aiheuttama sydänlihaksen hapenpuute. Onkin todennäköistä, että suurella osalla ruotsalaistutkimuksen potilaista rasitusrintakivun taustalla oli ateroskleroosi, mutta tämä ei vain näkynyt kuvantamistutkimuksissa.
Tulokset julkaistiin Heart-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Heart 2023;DOI:10.1136/heartjnl-2023-322345)