Punaista lihaa paljon syövät suurentuneessa sydänperäisten kuolemien vaarassa

Punaista lihaa paljon syövät suurentuneessa sydänperäisten kuolemien vaarassa

Uutiset
24.8.2022
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Lihapainotteinen ja paljon punaista lihaa sisältävä ruokavalio voi suurentaa riskiä menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin, tuore tutkimus osoittaa. Samanlaisia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta havainnot vahvistavat näyttöä entisestään.

Tutkimuksessa käytettiin brittien biopankkiaineistoja, joista poimittiin tietoja 180 000 aikuisesta, jotka eivät sairastaneet sydän- ja verisuonitauteja tai syöpää yhdeksänvuotisen seurannan alkaessa.

Seurannan aikana 3 600 osallistujaa menehtyi. Näistä 655 johtui sydän- ja verisuonitaudeista, 290 sepelvaltimotaudista ja 150 aivoverenkiertohäiriöstä.

Eniten eli vähintään kolmesti viikossa punaista lihaa syövät menehtyivät sydän- ja verisuonitauteihin viidenneksen, sepelvaltimotautiin puolet ja aivoverenkiertohäiriöihin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin osallistujat, jotka söivät punaista lihaa korkeintaan noin kerran viikossa.

Yhteydet näkyivät senkin jälkeen, kun osallistujien muu ruokavalio ja geneettiset sairastumisriskit huomioitiin. Analyysi viittasi myös siihen, että punaisen lihan vähentäminen ja korvaaminen siipikarjalla tai viljoilla pienensi riskiä menehtyä seurannan aikana.

Tutkimus julkaistiin European Journal of Nutrition -lehdessä.

Runsas lihansyönti on yhdistetty terveysongelmiin monissa tutkimuksissa aiemminkin. Punaisen lihan ja varsinkin teollisesti prosessoidun makkaran ja leikkeleiden runsas syöminen voi altistaa sydän- ja verisuonitautien lisäksi mm. diabetekselle. Osittain yhteydet selittynevät itse lihalla ja sen sisältämällä rasvalla, mutta monissa lihatuotteissa on myös paljon suolaa, mikä lisää terveysriskejä. Myös ruoan valmistustavalla on väliä. Grillattu ja paahdettu punainen liha on epäterveellisintä.

Uutispalvelu Duodecim

(European Journal of Nutrition 2022;61:2543–2553)

https://link.springer.com/article/10.1007/s00394-022-02807-0

Artikkelin tunnus: uux26551