Sydänvikaisen lapsen vanhemmilla paljon mielenterveysoireita

Sydänvikaisen lapsen vanhemmilla paljon mielenterveysoireita

Uutiset
15.02.2017
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Lapsen synnynnäinen sydänvika voi olla merkittävä koettelemus vanhempien mielenterveydelle, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Vanhempien tukeminen ja auttaminen pitäisikin aina kuulua osaksi hoitoa.

Tulosten perusteella erilaisia trauma- ja stressioireita on lähes jokaisella vanhemmalla ja jopa 30 prosenttia heistä täyttää traumanjälkeisen stressioireyhtymän kriteerit. Masennus- ja ahdistusoireita potee 25–50 prosenttia. Vanhempien lapsilla oli vakava synnynnäinen sydänvika, joka vaati ainakin yhden leikkauksen.

Luvut ovat suuria verrattuna yhdysvaltalaiseen yleisväestöön, josta 18 prosenttia potee ahdistuneisuushäiriötä, 10 prosenttia masennusta ja alle 4 prosenttia traumanjälkeistä stressioireyhtymää.

Vanhempien psyykkinen oireilu pitäisi ottaa huomioon sydänvikaisten lasten hoidossa. Vanhempien oireet voivat pahimmassa tapauksessa pitkittyä ja heijastua myös lapsen ennusteeseen, tutkijat kirjoittavat. Tutkimus perustui 30 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin.

Suomessa syntyy vuosittain noin 500 sydänvikaista lasta, joista 150–180:llä sydänvika on vakava ja vaatii leikkaushoidon ensimmäisen elinvuoden kuluessa

Tulokset julkaistiin Journal of the American Heart Association -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Journal of the American Heart Association 2017;6:e0048629

http://dx.doi.org/10.1161/JAHA.116.004862

Artikkelin tunnus: uux21411
www.terveyskirjasto.fi/uux21411