Sähkötupakalla mahdollisesti samoja sydänvaikutuksia kuin varsinaisella tupakalla

Sähkötupakalla mahdollisesti samoja sydänvaikutuksia kuin varsinaisella tupakalla

Uutiset
6.2.2017
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Sähkötupakkaa käyttävillä havaitaan sydänoireiden vaaraan viittaavia muutoksia sydämen sykevaihtelussa, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Samanlaisia muutoksia on varsinaista tupakkaa polttavilla.

JAMA Cardiology -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 23 sähkötupakkaa säännöllisesti käyttävän ja 19 täysin savuttoman verrokin terveystietoihin.

Tulosten perusteella sähkötupakkaa käyttävien sydämen sykevaihtelussa havaittiin suurentuneeseen sydänoireiden vaaraan liittyviä muutoksia, mutta tämän lisäksi löytyi myös jälkiä lisääntyneestä oksidatiivisesta stressistä ja tulehdustilasta, mitkä viittaavat nekin suurentuneisiin sydänriskeihin.

Yhdysvaltalaisten havainnot osoittavat sähkötupakalla olevan ainakin jossain määrin samanlaisia haitallisia vaikutuksia sydänterveyteen kuin varsinaisilla tupakkatuotteilla, mutta ennen lisätutkimuksia tuloksia kannattaa tulkita varoen.

Yhdessä aikaisempien tutkimusten kanssa tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan sähkösavukkeiden käyttö ei ole vaaratonta. Nykytietämyksen valossa sähkötupakka on kuitenkin monessa mielessä vähemmän haitallista terveydelle kuin tavallinen tupakka. Sähkötupakan yleistymisen myötä aiheesta olisikin tärkeää tehdä lisää laadukkaita kokeellisia tutkimuksia.

Suomalaisista muutama prosentti käyttää sähkösavukkeita, mutta käyttö on yleistymässä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Cardiology 2017;DOI:10.1001/jamacardio.2016.5303)

http://dx.doi.org/10.1001/jamacardio.2016.5303

Artikkelin tunnus: uux21370 (201726)
www.terveyskirjasto.fi/uux21370