Aikuistyypin diabetesta sairastavia kannustetaan harrastamaan liikuntaa, mutta kovin
moni potilas ei onnistu liikkumaan suositusten mukaisesti. Tuoreen tutkimuksen perusteella
paremmat tulokset voisikin saada keskittymällä liikunnan lisäämisen sijaan istumisen
vähentämiseen ja pilkkomiseen.
Diabetologia-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat yhdeksäntoista keskimäärin 63-vuotiaan
diabeetikon kokeeseen, jossa istumisjaksojen keskeyttäminen kevyellä kävelyllä ja
seisoskelulla paransi potilaiden insuliiniherkkyyttä ja glukoositasoja jopa enemmän
kuin kuntopyörällä polkeminen.
Osana tutkimusta potilaat noudattivat neljän päivän jaksoissa kolmea eri ohjelmaa,
joiden aikana heidän ruokavalionsa kontrolloitiin ja veren insuliini- ja glukoosipitoisuuksia
mitattiin toistuvasti. Yhden jakson aikana potilaat istuivat 14 tuntia päivässä, toisen
aikana yksi tunti istumisesta käytettiin kuntopyörällä polkemiseen ja kolmannen aikana
viisi tuntia istumista korvattiin ja keskeytettiin kävelyllä ja seisoskelulla. Jaksojen
välillä oli kymmenen päivän tauko.
Istuminen on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty diabeteksen lisäksi sydänriskeihin
ja lihomiseen ja nuo vaikutukset näkyvät riippumatta siitä harrastaako ihminen lisäksi
liikuntaa. Tämän vuoksi istumisen vähentäminen ja sen pilkkominen jaloittelulla voi
olla erityisen kätevä keino parantaa terveyttä. Tämä sopii varsinkin potilaille, joille
varsinaiset liikuntaharrastukset ovat hankalia.
Uutispalvelu Duodecim
(Diabetologia 2016;DOI:10.1007/s00125-016-4161-7)
http://link.springer.com/10.1007/s00125-016-4161-7
Diabeetikon kannattaa jaloitella istumisen lomassa
Uutiset
1.12.2016
uutispalvelu duodecim