Psykoosiin sairastuvien tulisi lopettaa kannabiksen käyttö tai ainakin vähentää sitä
huomattavasti. Käytön jatkaminen suurentaa huomattavasti psykoosin uusiutumisen vaaraa.
Tiedot perustuvat brittitutkimukseen, johon värvättiin 256 ensimmäisen kerran psykoosiin
sairastunutta 18–65-vuotiasta potilasta. Tutkijat selvittivät, miten usein potilaat
käyttivät kannabista sairastumisen jälkeen, mutta myös kannabiksen vahvuuden.
Potilaista 25 prosenttia jatkoi kannabiksen käyttöä, 20 prosenttia oli lopettanut
ja 40 prosenttia ei ollut koskaan käyttänyt säännöllisesti.
Kun potilaita seurattiin kahden vuoden ajan ensimmäisestä sairastumisesta, psykoosi
uusiutui selvästi todennäköisimmin potilailla, jotka olivat jatkaneet kannabiksen
käyttöä. Päivittäin polttavista ja vahvoja kannabislajikkeita käyttävistä jopa 58
prosenttia sairastui uudelleen.
Säännöllisesti kannabista käyttäneiden, mutta sairastumisen jälkeen käytön lopettaneiden
riskit olivat kaikista pienimmät. Silti heistäkin 24 prosenttia sairastui uudelleen.
Aiemmissa tutkimuksissa kannabis on yhdistetty psykoosien kehittymiseen ja on todennäköisesti
riskitekijä varsinkin nuorilla ja psykooseille jo valmiiksi alttiilla henkilöillä.
Tutkimus julkaistiin Lancet Psychiatry-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Psychiatry 2016;DOI:10.1016/S2215-0366(16)30188-2)
http://dx.doi.org/10.1016/S2215-0366(16)30188-2
Kannabiksen käyttö tulisi lopettaa ensimmäisen psykoosin jälkeen
Uutiset
14.9.2016
uutispalvelu duodecim