Odottavan äidin tupakointi liitoksissa lapsen tarkkaavaisuushäiriöön

Odottavan äidin tupakointi liitoksissa lapsen tarkkaavaisuushäiriöön

Uutispalvelu Duodecim
07.11.2003
Uutispalvelu
uutispalvelu duodecim

Raskauden aikana tupakoivat äidit asettavat lapsensa ADHD:n eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön vaaraan. Yhteys on huomattu aikaisemminkin, mutta juuri julkaistu brittitutkimus on ensimmäinen väestöpohjainen kaksostutkimus, jossa se on havaittu. Koska kyse oli kaksostutkimuksesta, tutkijat pystyivät huomioimaan perimän vaikutuksen. ADHD:n ja äidin tupakoinnin yhteys ei tulosten mukaan selittynyt perimällä, vaikka arviolta jopa 60-90 prosenttia ADHD-tapauksista juontuukin geeneistä. Tutkimusta voi pitää luotettavana, sillä siinä otettiin huomioon monet aikaisempien tutkimusten heikkoudet. Monissa tutkimuksissa lasten äidit ovat arvioineet sekä ADHD-oireita että omaa raskaudenaikaista tupakointiaan, mikä on todennäköisesti vääristänyt tuloksia. Nyt tehdyssä tutkimuksessa ADHD-oireita kysyttiin myös lasten opettajilta. Tutkijat huomauttavat, että raskauden aikainen tupakointi selitti silti vain pienehkön osan lasten ADHD-oireista.

Tutkimukseen osallistui 1452 kaksosparia. Kaksoset olivat 5-16-vuotiaita ja heidän oireiluaan selvitettiin vanhemmille sekä lasten opettajille lähetetyllä kyselyllä. Tupakointia kysyttiin suoraan äideiltä. Tutkimuksessa ei ollut käytettävissä tietoja vanhempien mahdollisista psyykkisistä sairauksista eikä alkoholin käytöstä.

Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Psychiatry 2003;160:1985-1989)
http://ajp.psychiatryonline.org/cgi/content/abstract/160/11/1985

Äidin tupakointi raskauden aikana estää sikiön kasvua ja tupakoivien äitien lapset syntyvät keskimäärin 200 grammaa pienempinä kuin tupakoimattomien äitien. Lisäksi raskauden aikana tupakoivien äitien lapset syntyvät muita useammin kuolleena tai he kuolevat ensimmäisen elinviikon aikana. Äidin tupakointi lisää myös kätkytkuoleman vaaraa.

Artikkelin tunnus: uux04592 (20031107)
www.terveyskirjasto.fi/uux04592