Liikunnasta on yleensä suurta hyötyä terveydelle, mutta voipa siitä olla joskus pikkuisen haittaakin. JAMAssa (2001;286:714–6) kuvataan nelikymppinen naisjuristi, joka ajautui monimutkaisiin selvityksiin makrosyyttisen anemian takia (hemoglobiinipitoisuus 111 g/l, punasolujen keskimääräinen tilavuus 102 fl. Selvityksiin kului aikaa ja ne rasittivat varmasti myös henkisesti, koska yhtenä diagnoosivaihtoehtona vilkkui myelodysplastinen oireyhtymä. Syyksi paljastui lopulta ahkera hölkkääminen: kahdeksan kilometrin lenkki joka toinen päivä. Diagnoosi varmistettiin vielä neljän viikon hölkkätauolla, jonka aikana anemia korjaantui.
Tila on vanhastaan tunnettu sotilailla marssi-hemoglobinurian nimellä. Mekanismina on ilmeisesti punasolujen vaurioituminen ja hemolyysi jalkojen iskeytyessä kovaan alustaan. Mutta pitkän matkan juoksijoilla esiintyy myös ruoansulatuskanavan iskemiaan liittyviä verenvuotoja, ja plasmatilavuuden suurenemisellakin (joka on edullista hapenkuljetuksen kannalta) on anemiaa lisäävää vaikutusta. Näillä kaikilla on yhteytensä urheilulääketieteeseen, mutta käytännön lääkärinkin kannattaa muistaa anemiapotilaan anamneesia selvitettäessä kysyä myös liikunnasta, esimerkiksi maratonjuoksuharrastuksesta. Tämä saattaa estää tarpeettomat – ja kalliit – tutkimukset ja hoidot. –TS
Duodecim 2001;117:2011