Noin 18 miljoonaa sairastaa anoreksiaa tai bulimiaa
Globaalisti arviolta 18 miljoonaa ihmistä sairastaa anoreksiaa tai bulimiaa, ja heidän määränsä tulee todennäköisesti myös kasvamaan lähivuosikymmeninä.
Tiedot käyvät ilmi 204 maassa kerättyä GBD-aineistoa hyödyntäneestä tutkimuksesta, joka kattoi vuodet 1990–2023.
Tutkijat arvioivat, että vuonna 2023 noin 14,2 miljoonaa ihmistä sairasti bulimiaa ja 3,9 miljoonaa anoreksiaa. Tämä on yli 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990.
Tutkimuksessa laaditun ennustemallin mukaan vuonna 2050 anoreksiaa sairastavien määrä voi nousta 4,7 miljoonaan ja bulimiaa sairastavien 17 miljoonaan.
Nykyisellään arviolta 69 prosenttia potilaista on naisia ja 41 prosenttia 10–24-vuotiaita. Anoreksia ja bulimia ovat edelleen yleisimpiä varakkaissa maissa, mutta viime vuosikymmeninä esiintyvyys on suurentunut etenkin Aasiassa, tulokset osoittavat. Tältä osin tuloksia kannattaa kuitenkin tulkita varoen, sillä tiedot eivät ole yhtä kattavia joka puolella maailmaa.
Tulokset julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä.
Suomessa varhaisaikuisuuteen mennessä joka kuudes nainen ja joka neljäskymmenes mies on sairastanut jonkin syömishäiriön.
Nykykäsityksen mukaan syömishäiriöt johtuvat monesta eri syystä. Hermostollisten ja biologisten tekijöiden lisäksi monet yksilönkehitykseen sekä perheeseen liittyvät seikat ja sosiokulttuuriset tekijät altistavat niille. Syömishäiriöihin kuuluvat laihuushäiriö eli anoreksia, ahmimishäiriö eli bulimia ja epätyypillisempiä syömishäiriöitä, kuten ahmintahäiriö.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Psychiatry 2026;DOI:10.1001/jamapsychiatry.2026.3457)