Kolmevuotiaat ottavat yli 17 000 askelta päivässä

Kolmevuotiaat ottavat yli 17 000 askelta päivässä

Uutiset
14.10.2026
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Pikkulapset tuntuvat olevan koko ajan liikkeessä, mutta nyt tämä on vahvistettu myös kansainvälisessä tutkimuksessa. Sen tulosten perusteella kolmevuotiaat ottavat päivittäin noin 17 000 askelta ja nelivuotiaat vielä enemmän.

Tulokset perustuvat 44 maassa kerättyihin aineistoihin, jotka koostuivat yhteensä 1 755 pojan ja 1 815 tytön aktiivisuustiedoista. Lapset kantoivat aktiivisuusmittareita vähintään yhtenä päivänä vuosina 2018–2025.

Tulosten perusteella kolmevuotiaat osallistujat ottivat yleensä noin 17 500 askelta ja nelivuotiaat 18 900 askelta päivässä.

Pojat olivat fyysisesti aktiivisempia kummassakin iässä, sillä kolmevuotiaat pojat ottivat noin 18 000 ja samanikäiset tytöt 16 400 askelta päivässä. Nelivuotiaat pojat puolestaan liikkuivat 19 400 ja tytöt 18 300 askeleen verran päivittäin.

Maaseudulla asuvat lapset olivat fyysisesti aktiivisempia kuin kaupunkilaislapset, tutkijat havaitsivat. Varakkaiden maiden lapset puolestaan liikkuivat keskimäärin vähemmän kuin köyhien ja keskituloisten maiden lapset.

Tuloksiin ovat voineet vaikuttaa monet muutkin tekijät, joten niitä kannattaa tulkita maltillisesti. Ne joka tapauksessa antavat jonkinlaisen kuvan pikkulasten askelmääristä ja siihen vaikuttavista seikoista.

Tutkimus julkaistiin Lancet Child & Adolescent Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(The Lancet Child & Adolescent Health 2026;10:789–796)

https://doi.org/10.1016/S2352-4642(26)00188-4

Artikkelin tunnus: uux30488
www.terveyskirjasto.fi/uux30488