Ulosteensiirron teho ärtyvän suolen oireyhtymään edelleen epäselvä

Ulosteensiirron teho ärtyvän suolen oireyhtymään edelleen epäselvä

Uutiset
12.10.2026
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Ulosteensiirtoa on kokeiltu ärtyvän suolen oireyhtymän hoidossa useissa tutkimuksissa, mutta tulokset ovat jääneet epäselviksi. Tuoreen katsaustutkimuksen perusteella tilanne on edelleen sama.

Gastroenterology-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 13 satunnaistetun ja lumekontrolloidun tutkimuksen sekä 693 potilaan tietoihin. Mukana oli myös uudempia tutkimuksia, joita ei ole analysoitu aiemmissa katsauksissa ja meta-analyyseissa.

Tulosten perusteella ulosteensiirto on turvallinen ärtyvän suolen oireyhtymää poteville, mutta näyttö sen tehosta on hyvin epävarmalla pohjalla. Osassa tutkimuksista se lievittää oireita, mutta tähän vaikuttavat monet seikat kuten diagnosointikriteeristöt ja käytetyt ulosteensiirtomenetelmät.

Vaikka tutkimusnäyttö tällä hetkellä viittaa siihen, ettei ulosteensiirto lievitä kaikkien potilaiden ärtyvän suolen oireyhtymää, on mahdollista, että se auttaa osaa potilaista. Tutkijat toivovatkin ulosteensiirrosta lisää laadukkaita ja riittävän suuria tutkimuksia, jotta aukot nykytiedossa saataisiin täytettyä.

Ärtyvän suolen oireyhtymä on tuntemattomasta syystä johtuva kiusallinen suoliston toimintahäiriö, joka aiheuttaa mm. ripulia, vatsan turpoamista, kipuja ja ummetusta. Sitä potee arviolta 10–15 prosenttia väestöstä.

Ulosteensiirtoja on käytetty Suomessa lähinnä Clostridioides difficile -infektion ja sen aiheuttaman ripulin hoidossa, ja hoitotulokset ovat olleet erittäin hyviä. Yleensä siirre saadaan lähiomaiselta. Ulosteensiirron teho perustuu suoliston bakteerikantojen normalisoitumiseen.

Uutispalvelu Duodecim

(Gastroenterology 2026;171:667–681)

https://doi.org/10.1053/j.gastro.2026.04.039

Artikkelin tunnus: uux30482
www.terveyskirjasto.fi/uux30482