Heti syntymän jälkeen annettu K-vitamiinipistos lihakseen ehkäisee tehokkaasti vastasyntyneen verenvuototautia ja aivoverenvuotoja, ruotsalaistutkimus vahvistaa. Tästä huolimatta osa vanhemmista ei halua lastensa saavan pistoksia.
Tulokset perustuvat tietoihin yli 2 miljoonasta vuosina 2003–2021 syntyneestä ruotsalaislapsesta, joista 24 000 ei ollut saanut K-vitamiinipistosta. Lapsia seurattiin puolivuotiaaksi.
Ilman K-vitamiinipistosta jääneiden määrä pieneni jonkin verran seurannan aikana, mutta nousi uudelleen vuoteen 2021 tultaessa. Kaikkiaan 1,5 prosenttia lapsista jäi tuolloin ilman K-vitamiinipistosta.
Ilman pistosta jääneet kokivat verenvuotoja 1,5 kertaa todennäköisemmin ja vakavia aivoverenvuotoja yli 3 kertaa todennäköisemmin kuin lapset, jotka saivat K-vitamiinipistoksen syntymänsä jälkeen.
Osa lapsista oli saanut pistoksen sijaan suun kautta otettavaa K-vitamiinia, mutta myös heillä oli enemmän verenvuotoja kuin pistoksen saaneilla. Tältä osin tulokset ovat kuitenkin epävarmoja ja niitä kannattaa tulkita varoen.
Tutkijat huomauttavat, että verenvuodot olivat kaikkiaan hyvin harvinaisia tässä aineistossa – seurannan aikana vain 0,2–0,5 prosenttia lapsista koki sellaisen puolen vuoden ikään mennessä. Tästä huolimatta K-vitamiinipistokset pienensivät riskiä selvästi.
K-vitamiinia tarvitaan, jotta veri hyytyy normaalisti, mutta vastasyntyneen elimistössä ja äidinmaidossa on sitä niukasti. Tämän takia vastasyntyneille annetaan K-vitamiinipistoksia rutiininomaisesti myös Suomessa.
Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Pediatrics 2026;180:995–1004)