Lyhytaikainen kortikosteroidihoito ei näyttäisi suurentavan silmänpainetta, vaikka niin on epäilty, tuore tanskalaisanalyysi osoittaa. Yhteyttä ei havaittu riippumatta siitä, käytettiinkö lääkettä silmänympärysiholla, laajemmin iholla vai suun kautta.
Havainto on mielenkiintoinen, sillä pitkään jatkuva kortikosteroidilääkitys voi suurentaa silmänpainetta ja johtaa glaukoomankaltaisiin oireisiin, mutta lyhytkestoisen hoidon vaikutukset ovat jääneet epäselvemmiksi.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat kolmen satunnaistetun tutkimuksen ja yhteensä 84 osallistujan tietoihin. Mukana oli atooppista ihottumaa sairastavia potilaita sekä terveitä verrokkeja. Tutkimuksissa arvioitiin silmänympärysalueelle tai koko vartalolle käytetyn kortikosteroidivoiteen sekä suun kautta otetun prednisolonilääkityksen vaikutuksia silmänpaineisiin.
Tulosten perusteella mikään hoitotapa ei lyhytaikaisesti käytettynä suurentanut potilaiden eikä verrokkien silmänpaineita. Yhdessä tutkimuksessa potilaiden silmänpaineet laskivat jonkin verran, mutta tämä tuskin johtui voiteista tai lääkityksestä. Hoidot kestivät pisimmillään kuusi viikkoa.
Tulokset pitää varmistaa suuremmissa ja pitempikestoisissa tutkimuksissa ennen kuin niitä voi pitää täysin varmoina. Havainnot kuitenkin viittaavat siihen, etteivät lyhytaikaiset kortikosteroidilääkitykset todennäköisesti suurenna potilaiden silmänpaineita.
Tutkimus julkaistiin JAMA Dermatology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Dermatology 2026;162:818–823)