Avaruudessa on onnistuttu ottamaan laadukkaita ja käyttökelpoisia röntgenkuvia, joiden avulla avaruuslentäjiltä voisi tarvittaessa diagnosoida vammoja ja sairauksia.
Tähän asti ultraääni on ollut ainoa avaruudessa toimivaksi todettu kuvantamiskeino. Röntgenlaitteet ovat olleet liian suuria ja hankalia avaruuskäyttöön, mutta viime vuosina markkinoille tulleet akkukäyttöiset digitaaliset laitteet ovat muuttaneet tilanteen.
Radiology-lehdessä julkaistut tiedot perustuvat SpaceX:n Fram2-lennolla tehtyihin kokeisiin, joissa kolme miehistön jäsentä testasi kannettavaa digitaalista röntgenlaitetta. Miehistö sai neljän tunnin opastuksen ennen lentoa.
Kuvia otettiin muun muassa kädestä, kyynärvarresta, rintakehästä ja vatsasta. Kuvat olivat asiantuntijoiden arvioiden mukaan yhtä laadukkaita ja tarkkoja kuin Maan pinnalla samalla laitteella otetut kuvat. Painottomuus tosin vaikeutti röntgenlaitteen kohdistamista keskivartalon alueella, mutta kuvat olivat silti käyttökelpoisia.
Ihmisten lisäksi röntgenlaitetta käytettiin onnistuneesti myös esineiden läpivalaisemiseen, mikä voisi auttaa esimerkiksi avaruuspukujen ja muiden varusteiden kunnon arvioinnissa.
Tutkijoiden mukaan röntgenkuvaus voisi parantaa merkittävästi avaruuslentojen lääketieteellisiä valmiuksia erityisesti pitkillä Kuuhun tai Marsiin suuntautuvilla lennoilla. Myös säteilyaltistus jäi vähäiseksi. Kuvauksista aiheutunut lisäannos vastasi tavanomaisen röntgenkuvauksen tasoa maan päällä.
Uutispalvelu Duodecim
(Radiology 2026;320:e260258)