Äidin koronarokotus suojaa vauvaa puolen vuoden ajan

Äidin koronarokotus suojaa vauvaa puolen vuoden ajan

Uutiset
08.06.2026
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Äidin koronarokotus raskauden aikana näyttäisi suojaavan vauvaa noin puolen vuoden ajan syntymästä. Rokotuksella ei kuitenkaan ole minkäänlaista vaikutusta muiden infektiotautien todennäköisyyteen.

Tiedot käyvät ilmi norjalaistutkimuksesta, jossa tarkasteltiin kaikkia vuosina 2021–2023 syntyneitä norjalaislapsia. Lapsia oli kaikkiaan 146 000, ja joka neljännen äiti oli ottanut koronarokotuksen raskauden aikana.

Äidin rokotukseen liittyvä suoja oli voimakkaimmillaan kahden kuukauden ajan syntymästä, mutta se havaittiin vielä puolen vuoden kohdalla. Tämän jälkeen suojavaikutus heikkeni ja katosi, mikä on linjassa aiempien tutkimushavaintojen kanssa.

Tutkijat halusivat myös selvittää olisiko äidin koronarokotus mahdollisesti vähentänyt lasten muita infektiotauteja. Tällaisesta suojavaikutuksesta on saatu joitain viitteitä aikaisemmin, mutta norjalaisten aineistossa sellaista ei havaittu.

Tutkimus julkaistiin Pediatrics-lehdessä.

Äidin koronarokotus voi aiempien tutkimusten perusteella suojata vastasyntynyttä tartunnalta, vaikka äiti sairastuisi koronaan raskauden aikana.

Uutispalvelu Duodecim

(Pediatrics 2026;157:e2025073661)

https://doi.org/10.1542/peds.2025-073661

Artikkelin tunnus: uux30235
www.terveyskirjasto.fi/uux30235