Runsas veden juominen ehkäisee virtsakivien uusiutumista, mutta potilaiden motivointi on vaikeaa

Runsas veden juominen ehkäisee virtsakivien uusiutumista, mutta potilaiden motivointi on vaikeaa

Uutiset
28.04.2026
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Runsas nesteen juominen voi ehkäistä virtsakivien uusiutumista, mutta vettä ja muita nesteitä pitäisi nauttia 2–3 litraa päivittäin, mikä on monille hankalaa. Tuoreen tutkimuksen perusteella potilaiden motivointi on vaikeaa, vaikka he saisivat rahapalkintoja ja henkilökohtaista tukea.

Tutkimuksessa 1 700 keskimäärin 44-vuotiasta virtsakivipotilasta satunnaistettiin joko tavanomaiseen hoitoon tai tukiryhmään, jossa osallistujille tarjottiin ilmaiseksi nesteitä ja myös rahapalkintoja niiden juomisesta. Lisäksi potilaat saivat henkilökohtaista opastusta ja kannustusta.

Keskimäärin kaksivuotisen seurannan aikana virtsakivitauti uusiutui viidenneksellä potilaista kummassakin ryhmässä, mikä viittaa motivointitoimien olleen tehottomia. Tukiryhmään satunnaistetut kyllä virtsasivat jonkin verran enemmän kuin verrokit, mikä viittaa runsaampaan nesteiden nauttimiseen, mutta ero ei ollut kovin suuri.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Virtsakivitaudissa virtsateihin muodostuu kiinteitä kappaleita eli virtsakiviä. Kun tällainen kivi tukkii virtsan kulkureitin, potilas kokee yleensä sietämättömän kovaa ja intensiivistä toispuoleista kipua kyljessä, alavatsassa tai selässä.

Virtsakivien uudelleenmuodostumista estää riittävä (noin 2–3 litraa päivässä) nesteiden nauttiminen. Vesi on suositeltavin juoma. Myös oksalaattipitoisten ravintoaineiden (esim. pinaatti ja raparperi) ja liiallisen C- ja D-vitamiinin saannin välttäminen voi auttaa. Myös lihan syömistä kannattaisi vähentää.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet 2026;407:P1171–1181)

https://doi.org/10.1016/S0140-6736(25)02637-6

Artikkelin tunnus: uux30137
www.terveyskirjasto.fi/uux30137