Magnesiumlisät eivät todennäköisesti vähennä teho-osastopotilaiden rytmihäiriöitä

Magnesiumlisät eivät todennäköisesti vähennä teho-osastopotilaiden rytmihäiriöitä

Uutiset
27.02.2026
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Magnesiumlisiä annetaan usein teho-osastopotilaille, joiden magnesiumtasot ovat alhaiset, koska sen ajatellaan vähentävän potilaiden eteisvärinöitä ja muita nopeita rytmihäiriöitä. Tuoreen tutkimuksen perusteella ne eivät kuitenkaan näyttäisi tehoavan ainakaan potilailla, joiden magnesiumtasot ovat vain lievästi suositusten alapuolella.

Tutkimuksessa käytettiin mielenkiintoista asetelmaa, jossa verrattiin keskenään potilaita, joiden magnesiumtasot olivat joko hieman alle tai hieman yli magnesiumin saantisuositusten. Kaikkiaan potilaita oli 73 000, ja heitä oli hoidettu 93 eurooppalais- ja yhdysvaltalaissairaalan teho-osastoilla.

Tulosten mukaan magnesiumlisien antaminen potilaille, joiden magnesiumtasot olivat lievästi alle suositusten, ei pienentänyt potilaiden riskiä saada nopeita arytmioita seuraavan vuorokauden aikana. Magnesiumlisät eivät vaikuttaneet myöskään potilaan hypotension eli epänormaalin matalan verenpaineen riskiin tai todennäköisyyteen menehtyä seurannan aikana.

Havaintojensa perusteella tutkijat uskovat, ettei magnesiumlisien rutiininomainen antaminen teho-osastopotilaille todennäköisesti pienennä nopeiden rytmihäiriöiden riskiä ainakaan, jos potilaan magnesiumtasot ovat vain hieman suosituksia matalammat. Tilanne on kuitenkin todennäköisesti toinen potilailla, joilla on vaikea magnesiumin puutos tai jotka ovat muutenkin suurentuneessa rytmihäiriöiden vaarassa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Internal Medicine 2026;186:183–189)

https://doi.org/10.1001/jamainternmed.2025.6572

Artikkelin tunnus: uux29997
www.terveyskirjasto.fi/uux29997