Traumaattinen aivovaurio voi suurentaa iäkkään potilaan dementiariskiä ja myös lisätä niistä johtuvia kuolemia. Yleensä aivovaurion taustalla on kaatuminen, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Tutkimuksessa hyödynnettiin tunnetun Framingham Heart Studyn aineistoja, jotka kerättiin vuosina 1948–2022. Kaikkiaan tutkijoiden käytössä oli yli 10 000 potilaan terveystietoja seitsemältä vuosikymmeneltä.
Seurannan aikana 17–24 prosenttia osallistujista sai traumaattisen aivovaurion, tulokset osoittivat. Kaatumiset olivat selvästi yleisin aivovaurioiden aiheuttaja. Potilaat olivat keskimäärin yli 70-vuotiaita aivovaurion saadessaan.
Kun aivovaurion saaneita verrattiin muihin osallistujiin, vakavan traumaattisen aivovaurion saaneet menehtyivät seurannan aikana lähes kaksi kertaa todennäköisemmin. Erityisesti dementiaan liittyvät kuolemat olivat heillä yleisempiä, tulokset osoittivat. Myös lievemmät aivovauriot liittyivät suurempaan kuolleisuuteen, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.
Tulokset vahvistavat käsitystä traumaattisten aivovaurioiden seurauksista iäkkäillä ja osoittavat dementiaan liittyvien kuolemien selittävän suuren osan näiden potilaiden kuolleisuudesta. Panostamalla kaatumisten ehkäisyyn todennäköisesti myös traumaattiset aivovauriot vähenisivät tässä potilasryhmässä, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Aivovammat ovat maailmanlaajuisesti merkittävä terveysongelma ja WHO:n mukaan niiden aiheuttamat kuolemat ja pitkäaikaissairaudet tulevat todennäköisesti yleistymään seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Myös aivotärähdykset on yhdistetty dementiariskiin aiemmissa tutkimuksissa. Aivotärähdykset ovat aivovammoja, vaikkakin usein lieviä sellaisia.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Network Open 2026;9:e2555138)