Kohdun limakalvon syövät leikataan yleensä tähystyksessä, mutta lisäksi apuna voidaan käyttää leikkausrobottia. Leikkausrobottien vaikutuksia näiden potilaiden ennusteeseen on tutkittu vähänlaisesti, mutta tuoreen suomalaistutkimuksen perusteella ne vaikuttaisivat varsin positiivilta.
Tulosten perusteella leikkausrobotin käyttäminen kirurgin apuna on yhtä turvallista ja saattaa jopa johtaa parempaan ennusteeseen kuin ilman robottia tehdyt tähystysleikkaukset.
Tutkimukseen osallistui hieman alle sata suomalaispotilasta, jotka leikattiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Puolet potilaista satunnaistettiin leikkausrobotilla tehtyyn ja puolet tavalliseen tähystysleikkaukseen.
Kun potilaita verrattiin kymmenen vuoden kuluttua, elossa oli leikkausrobottiryhmäläisistä 85 prosenttia ja tavanomaisessa leikkauksessa olleista 76 prosenttia. Kohdun limakalvon syövän uusiutumisessa ei havaittu eroja.
Kumpikin leikkaustapa oli turvallinen eikä komplikaatioissa ollut eroja. Leikkausrobottiryhmäläisten leikkauskohdat tosin tyräytyivät todennäköisemmin, mikä vaatii vielä lisäselvityksiä, tutkijat kirjoittavat.
Leikkausrobotit ovat kalliita, mutta niiden avulla leikkaukset ovat nopeampia, potilaille tulee vähemmän verenvuotoa ja he kotiutuvat aikaisemmin leikkauksen jälkeen, tutkimuksista tiedetään.
Nyt julkaistut tulokset vahvistavat näyttöä leikkausrobottien sopivuudesta tässä potilasryhmässä, mutta lisätutkimuksia tarvitaan silti. Etenkin leikkauskohdan tyriä ja potilaiden ennustetta olisi hyvä selvittää suuremmissa tutkimuksissa.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Obstetrics & Gynecology 2025232:304.e1-8)