Kolme oiretta kertoo varhaisen paksu- ja peräsuolisyövän vaarasta

Kolme oiretta kertoo varhaisen paksu- ja peräsuolisyövän vaarasta

Uutiset
28.6.2024
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Varhaista eli alle 50-vuotiaalla todettavaa paksu- ja peräsuolisyöpää edeltää usein oireita, joiden tunnistaminen auttaa tapausten aikaisemmassa toteamisessa.

Tiedot käyvät ilmi 81 tutkimuksen meta-analyysista, joka kattoi lähes 25 miljoonan potilaan terveystiedot.

Tulosten perusteella lähes puolella potilaista oli ollut veristä ulostetta ja vatsakipuja ennen diagnoosia. Lisäksi joka neljäs kertoi suolen toiminnan muutoksista. Veriuloste ja vatsakivut liittyivät moninkertaiseen suolistosyövän riskiin, tulokset osoittivat.

Veri ulosteessa ja vatsakivut on yhdistetty paksu- ja peräsuolisyöpään ennenkin, mutta nuorella potilaalla ne eivät välttämättä herätä syöpäepäilyjä. Tutkijat kehottavat kuitenkin suhtautumaan niihin vakavasti ja tutkimaan, mistä oireilu johtuu. Jos selvää ja korjaantuvaa syytä ei löydy, tarkemmat tutkimukset ovat paikallaan.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

Suomessa todetaan vuosittain noin 3 500 uutta paksu- ja peräsuolisyöpää. Se yleistyy jatkuvasti ja on toiseksi yleisin syöpä Suomessa. Alle 50-vuotiaiden paksu- ja peräsuolisyövät ovat yleistyneet ympäri maailmaa.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2024;7:e2413157)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2024.13157

Artikkelin tunnus: uux28461
www.terveyskirjasto.fi/uux28461