Pakko-oireista häiriötä sairastavat menehtyvät moniin sairauksiin muuta väestöä todennäköisemmin – myös itsemurhat yleisempiä

Pakko-oireista häiriötä sairastavat menehtyvät moniin sairauksiin muuta väestöä todennäköisemmin – myös itsemurhat yleisempiä

Uutiset
20.2.2024
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Pakko-oireista häiriötä potevat menehtyvät muuta väestöä todennäköisemmin moniin sairauksiin, jotka olisivat pääosin ehkäistävissä. Myös itsemurhista ja onnettomuuksista johtuvat kuolemat ovat heillä yleisempiä, ruotsalaistutkimus osoittaa.

Ruotsalaisiin rekisteriaineistoihin ja 4 800 potilaan ja 31 000 terveen verrokin tietoihin perustuvat tulokset julkaistiin BMJ-lehdessä.

Tulokset osoittivat, että kahdeksan vuoden seurannan aikana pakko-oireista häiriötä sairastavat menehtyivät lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuin verrokit. Itsemurhat ja onnettomuuskuolemat olivat heillä yli kolme kertaa yleisempiä ja luonnollisista syistä johtuvat kolmanneksen yleisempiä.

Luonnollisista syistä eli erilaisista sairauksista johtuvat kuolemat olivat suurelta osin sellaisia, joiden todennäköisyyteen voi vaikuttaa elintavoilla ja riskitekijöitä vähentämällä. Tällaisia olivat esimerkiksi diabetes, sydän- ja verisuonitaudit ja hengitystiesairaudet.

Ruotsalaisten tulokset osoittavat pakko-oireiseen häiriöön liittyvän huomattava kuolleisuusriski, mutta osa lisäkuolleisuudesta voitaisiin todennäköisesti ehkäistä, jos potilaiden elämäntapaohjaukseen panostettaisiin nykyistä enemmän. Tupakoinnin lopettaminen, terveellinen ruokavalio, alkoholin käytön vähentäminen ja liikunnan lisääminen olisivat keskeisimmät keinot.

Myös muut mielenterveyspotilaat menehtyvät keskimäärin 10–20 vuotta nuorempina kuin muu väestö, tutkimuksista tiedetään. Suurempi kuolleisuus johtuu useimmiten samoista sairauksista kuin muillakin eli sydän- ja verisuonitaudeista ja syövistä, mutta myös onnettomuudet ja itsemurhat selittävät osan kuolemista.

Pakko-oireista häiriötä potevalla on toistuvia pakkoajatuksia, jotka haittaavat huomattavasti jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita. Usein potilailla on myös pakkotoimintoja, joista tavallisimmat ovat toistuva peseminen tai siivoaminen, tarkistaminen, laskeminen, järjestely, kyseleminen, toistuvien rauhoittavien vakuutusten vaatimus ja pakonomainen rukoilu.

Uutispalvelu Duodecim

(BMJ 2024;384:e077564)

https://www.bmj.com/content/384/bmj-2023-077564

Artikkelin tunnus: uux28123
www.terveyskirjasto.fi/uux28123