Koronaepidemia lisäsi ennenaikaisia synnytyksiä, mutta vaikutus katosi rokotteiden myötä

Koronaepidemia lisäsi ennenaikaisia synnytyksiä, mutta vaikutus katosi rokotteiden myötä

Uutiset
28.12.2023
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Ennenaikaiset synnytykset yleistyivät koronaepidemian alkuvaiheissa, mutta luvut palasivat normaalille tasolle pitkälti koronarokotusten ansiosta, yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Kalifornian osavaltion syntymärekistereitä, jotka koostuvat lähes 40 miljoonan ihmisen tiedoista.

Tulosten perusteella koronainfektioon liittyvät ennenaikaiset synnytykset yleistyivät selvästi koronaepidemian aikana vuonna 2020, mutta tapaukset alkoivat vähentyä vuonna 2021 ja palasivat normaalitasolle vuonna 2022.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot ennenaikaisista synnytyksistä tietoihin eri asuinseutujen rokotusluvuista, he havaitsivat ennenaikaisten synnytysten vähentyneen nopeasti alueilla, joiden asukkaat ottivat eniten rokotteita. Näillä seuduilla luvut palasivat epidemiaa edeltävälle tasolle kesään 2021 mennessä, kun samaan meni vuosi pitempään alueilla, joissa rokotuskattavuus oli huono.

Rokotusten lisäksi muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, mutta tutkijat pitävät koronarokotusten antamaa suojaa todennäköisimpänä selityksenä. Tulokset julkaistiin arvostetussa Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Proceedings of the National Academy of Sciences 2023;DOI:10.1073/pnas.2311573120)

https://www.pnas.org/doi/10.1073/pnas.2311573120

Artikkelin tunnus: uux27979
www.terveyskirjasto.fi/uux27979