Muualla kuin sairaalassa sydänpysähdyksen saaneet kokevat elämänlaatunsa hyväksi vielä 20 vuotta sairastumisesta, tuore tanskalaistutkimus osoittaa. Tutkimukseen osallistui 2 500 potilasta eli noin 50 prosenttia kaikista sydänpysähdyksestä vuosina 2001–2019 selvinneistä tanskalaisista.
Tulosten perusteella potilaat kokivat elämänlaatunsa yhtä hyväksi kuin muu väestö, ja tämä näkyi tasaisesti koko 20-vuotisen seurannan ajan. Myös mielenterveyden ongelmat olivat heillä harvinaisia ja samalla tasolla kuin muussa väestössä.
Tieto potilaiden elämänlaadusta on tervetullut etenkin, kun nykyään entistä useammat potilaat selviävät sydänpysähdyksistä. Alkuvuodesta osittain sama tutkijaryhmä havaitsi sydänpysähdyksestä johtuvien kuolemien vähentyneen edeltävien vuosikymmenten aikana samaan aikaan, kun maallikoiden antama elvytys on yleistynyt.
Tulokset julkaistiin JAMA Cardiology -lehdessä.
Suomessa vuosittaiseksi sairaalan ulkopuolisen sydänpysähdyksen esiintyvyydeksi on arvioitu 50 tapausta 100 000 asukasta kohti. Sydänperäisen odottamattoman äkkikuoleman kohtaa vuosittain 5 000–10 000. Sydänpysähdys johtuu yleisimmin sepelvaltimotaudin aiheuttamasta sydäninfarktista tai rytmihäiriöstä.
Elvytystä voi antaa painelu-puhallusmenetelmällä tai pelkillä painalluksilla. Jos sairastunut henkilö ei reagoi puhutteluun tai ravisteluun ja vaikuttaa tajuttomalta, tärkeintä olisi soittaa heti hätänumeroon 112, ja laittaa puhelin kaiutintoiminnolle. Tällöin saa opastusta elvyttämiseen. Kaikkien olisi mahdollisuuksien mukaan myös hyvä käydä ensiapu- ja elvytyskurssi.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Cardiology 2023;8:1022–1030)