Kanadalaislasten ja -nuorten syömishäiriöt yleistyivät huomattavasti koronaepidemian aikana, tuore tutkimus osoittaa. Sama ilmiö on havaittu myös Suomessa.
Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat vuosien 2017–2020 ja 2020–2022 vertailuun, ja niiden mukaan Ontariossa syömishäiriöiden takia tehdyt päivystyskäynnit kaksinkertaistuivat koronaepidemian aikana. Tämä havaittiin alle 17-vuotiailla.
Myös yli 17-vuotiaiden syömishäiriökäynnit yleistyivät koronan aikana, mutta muutos ei ollut yhtä suuri.
Aiemmassa kanadalaistutkimuksessa syömishäiriöiden lukumäärän osoitettiin suurentuneen etenkin alueilla, joilla koronainfektioita oli eniten.
Samanlaisia havaintoja on tehty monissa muissa maissa, myös Suomessa. Esimerkiksi HUS:n lasten ja nuorten psykiatrian yksiköissä syömishäiriöiden vuoksi hoidettujen määrä suureni noin 70 prosenttia vuosina 2018–2021. Lasten ja nuorten syömishäiriöt ovat myös vakavampia kuin ennen koronaepidemiaa.
Tarkkaa syytä ilmiölle ei tiedetä, mutta sosiaalinen eristäytyminen, koulu- ja harrastusrutiinien keskeytyminen ja sosiaalisen median käytön lisääntyminen ovat mahdollisia selityksiä. Myös nuorten masennus- ja ahdistusoireet yleistyivät koronaepidemian aikana.
Uutispalvelu Duodecim
(CMAJ 2023;195:E1291–E1299)