Ruotsalaistutkimuksen mukaan eturauhassyövän yhdistelmähoito on hyvin todennäköisesti parantanut edennyttä eturauhassyöpää sairastavien miesten ennustetta. Tulokset julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.
Yhdistelmähoidossa potilas saa antiandrogeenien lisäksi solunsalpaajahoitoa tai androgeenisignaloinnin estäjiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkia ruotsalaismiehiä, joilla todettiin jo etäpesäkkeitä lähettänyt eturauhassyöpä vuosina 2008–2020. Miehiä oli yhteensä 11 000 ja he olivat keskimäärin 74-vuotiaita.
Tulokset osoittivat, että vuonna 2016 vain 1 prosentti potilaista sai yhdistelmähoitoa, mutta heidän määränsä suureni 40 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Yhdistelmähoito yleistyi etenkin alle 65-vuotiaiden ikäryhmässä.
Miesten keskimääräinen odotettavissa oleva elinaika piteni 2,7 vuodesta 3,2 vuoteen vuosina 2017–2020 eli miehet elivät keskimäärin noin puoli vuotta pitempään. Tämä havaittiin viiden vuoden seurannassa riippumatta miesten iästä tai muista sairauksista.
Tutkijat pitävät todennäköisenä, että suotuisa kehitys johtuu pääasiassa yhdistelmähoitojen yleistymisestä, mutta tämän aineiston perusteella asiasta ei voi olla täysin varma. He kuitenkin uskovat, että kahden hoidon ja myös kolmen hoidon yhdistelmien yleistyminen tulevaisuudessa tulee parantamaan potilaiden ennustetta entisestään.
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu vuosittain noin 5 000 miestä. Tunnistettuja vaaratekijöitä ovat runsas rasvan saanti, lihavuus ja tupakointi. Riskiä saattaa pienentää runsas liikunta.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Network Open 2023;DOI:10.1001/jamanetworkopen.202336604)
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2809974