Hiilihydraattiremontti pienentää sydänoireiden vaaraa

Hiilihydraattiremontti pienentää sydänoireiden vaaraa

Uutiset
05.03.2020
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Hyvien hiilihydraattien lisääminen ja huonojen vähentäminen voi pienentää sydänoireiden vaaraa jo puolessa vuodessa, tuore espanjalaistutkimus osoittaa. Havainto vahvistaa näkemystä, jonka mukaan hiilihydraattien määrän sijaan tärkeämpää on niiden laatu.

Tutkimus perustuu 5 400 ylipainoisen espanjalaisen vuoden mittaiseen seurantaan. Kaikki osallistujat potivat metabolista oireyhtymää, joka altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille ja diabetekselle.

Osana tutkimusta osallistujat onnistuivat lisäämään ruokavalioonsa hedelmiä, kasviksia, papuja ja muita palkokasveja sekä kalaa ja pähkinöitä ja samaan aikaan vähentämään lisättyjen sokerien, valkoisen viljan ja sokerijuomien kulutusta.

Tämän seurauksena osallistujien paino laski ja vyötärön ympärys pieneni, minkä lisäksi verenpaine, kolesterolitasot ja glukoositasapaino paranivat. Monet muutokset havaittiin jo puolessa vuodessa, mutta viimeistään vuoden kuluttua seurannan alkamisesta.

Suomalaisten hiilihydraateista edelleen liian suuri osa tulee paljon sokeria sisältävistä elintarvikkeista, minkä takia muun muassa kuidun saanti jää monilla vähäiseksi. Hyviä terveellisten hiilihydraattien lähteitä ovat esimerkiksi täysjyväviljavalmisteet, kasvikset, marjat ja hedelmät

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Clinical Nutrition 2020;111:291–306)

https://doi.org/10.1093/ajcn/nqz298

Artikkelin tunnus: uux24161
www.terveyskirjasto.fi/uux24161