Toistuvat raskausmyrkytykset altistavat sydän- ja verisuonitaudeille

Toistuvat raskausmyrkytykset altistavat sydän- ja verisuonitaudeille

Uutiset
10.2.2017
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Pre-eklampsiaan eli raskausmyrkytykseen usean raskauden aikana sairastuvat naiset ovat erityisen alttiita sairastumaan sydän- ja verisuonitauteihin, tuore kanadalaistutkimus osoittaa. Raskausmyrkytys eli pre-eklampsia on yhdistetty sydänriskeihin aiemminkin, mutta toistuvien sairastumisten vaikutuksia on selvitetty vähemmän.

Pre-eklampsia tarkoittaa raskaudenaikaista verenpaineen nousua ja valkuaisen erittymistä virtsaan.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Heart-lehdessä, ja ne perustuvat yli 1,1 miljoonan naisen terveystietoihin. Naisista 600 000 oli synnyttänyt vähintään kaksi kertaa ja loput yhden kerran.

Useampia pre-eklampsioita kokeneet joutuivat sairaalaan sydänsairauksien takia kaksi kertaa ja aivoverenkiertohäiriöiden vuoksi kolme kertaa todennäköisemmin kuin naiset, joilla ei ollut pre-eklampsiaa. Tämä todettiin 25 vuoden seurannan aikana.

Tuhannesta naisesta, jotka olivat sairastaneet toistuvia pre-eklampsioita, 280 sairastui sydän- ja verisuonitauteihin. Yhden pre-eklampsian kokeneista sairastui puolestaan 168 tuhannesta ja terveistä naisista 73 tuhannesta. Pre-eklampsian kokeneet myös sairastuivat muita naisia nuorempina, tulokset osoittivat.

Pre-eklampsia todetaan vuosittain Suomessa noin 1 800:lla naisella. Pre-eklampsia voi aiheuttaa istukan vajaatoimintaa, sikiön kasvun hidastumaa, hapen puutetta ja jopa sikiökuolemia.

Uutispalvelu Duodecim

(Heart 2017;103:235–243)

http://heart.bmj.com/content/103/3/235.abstract

Artikkelin tunnus: uux21393 (2017210)
www.terveyskirjasto.fi/uux21393