Pikkulasten leikkaukset ja nukutukset eivät juurikaan näy koulutuloksissa

Pikkulasten leikkaukset ja nukutukset eivät juurikaan näy koulutuloksissa

Uutiset
18.01.2017
Uutispalvelu Duodecim
Uutispalvelu Duodecim

Pienten lasten nukutukset leikkausten yhteydessä saattavat vaikuttaa koulumenestykseen, mutta vaikutus on hyvin pieni, ruotsalaistutkimus osoittaa. Todennäköisesti haitta on niin vähäinen, ettei sillä ole käytännössä merkitystä.

Ruotsalaiset selvittivät asiaa tutkimalla kaikkien vuosina 1973–1993 syntyneiden ruotsalaisten rekisteritietoja. Runsaan kahden miljoonan lapsen joukosta 34 000 oli ollut leikkauksessa ja nukutuksessa alle neljävuotiaana.

Tulosten perusteella alle neljävuotiaana leikkaukseen ja nukutukseen joutuneiden kouluarvosanat olivat 16-vuotiaana 0,4 prosenttia ja älykkyysosamäärä 18-vuotiaana hieman alle prosentin heikompia kuin ikätovereiden, joita ei ollut leikattu tai nukutettu. Tulokset olivat samat silloinkin, kun lapsi oli tarvinnut useita leikkauksia.

Vaikka tutkimuksessa leikkausten, nukutuksen ja koulumenestyksen väliltä löytyi yhteys, vaikutus on tutkijoiden mukaan hyvin pieni. Käytännössä samanlaisia eroja havaitaan verrattaessa tammi- ja joulukuussa syntyneitä tai samanikäisiä tyttöjä ja poikia.

Huoli nukutusaineiden haitoista kumpuaa eläinkokeista, joissa ne ovat aiheuttaneet monenlaisia keskushermoston ongelmia. Lapsia koskevat tutkimustulokset ovat vähäisempiä, mutta joidenkin havaintojen perusteella varsinkin toistuvat leikkaukset ja nukutukset alle kaksivuotiaana saattavat lisätä oppimisvaikeuksia myöhemmin elämässä. Nyt julkaistut tulokset kuitenkin viittaavat mahdollisten vaikutusten olevan käytännössä hyvin vähäisiä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Pediatrics 2016;e163470)

http://jamanetwork.com/journals/jamapediatrics/fullarticle/2580308

Artikkelin tunnus: uux21305 (2017118)
www.terveyskirjasto.fi/uux21305