Kananmunien uskottiin pitkään suurentavan sydänriskejä, koska ne sisältävät paljon
kolesterolia, mutta tutkimustiedon lisääntyessä pelko on osoittautunut turhaksi. Tuoreen
suomalaistutkimuksen mukaan kananmunat eivät myöskään suurenna riskiä sairastua dementiaan.
Ne saattavat päinvastoin olla hyväksi aivoille.
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa kananmunien syöminen ei suurentanut riskiä sairastua
dementiaan edes 22-vuotisen seurannan aikana. Yhteyksiä ei näkynyt myöskään analyysissa,
jossa tarkasteltiin kolesterolin saantia myös muista lähteistä.
Runsas kananmunien syöminen saattoi tulosten perusteella olla jopa hyväksi aivoille,
sillä niitä paljon syövät pärjäsivät muita paremmin neuropsykologisissa ja kognitiivisia
taitoja mittaavissa testeissä.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä, ja siihen osallistui
2 500 dementian suhteen tervettä 42–60-vuotiasta kuopiolaismiestä. Seurannan aikana
heistä 340 sairastui dementiaan ja 270 Alzheimerin tautiin.
Tulokset ovat uusin todiste siitä, että kananmunat eivät kohtuullisesti käytettynä
lisää sydän- ja verisuonitautien ja muiden sairauksien riskiä. On kuitenkin mahdollista,
että haittoja ilmaantuu, jos saanti on erittäin suurta.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2016;DOI: 10.3945/ajcn.116.146753)
http://dx.doi.org/10.3945/ ajcn.116.146753
Kananmunien maine parani entisestään
Uutiset
09.01.2017
uutispalvelu duodecim