Lihavuusleikkaukseen ohjatut voivat säästyä eteisvärinä-rytmihäiriöltä muita lihavuuspotilaita
todennäköisemmin, ruotsalaistutkimus osoittaa. Sairastumisriski on noin kolmanneksen
pienempi kuin lihavuuspotilailla, jotka saavat vain tavanomaista hoitoa.
Ruotsalaiseen SOS-lihavuustutkimukseen perustuvat tulokset kattavat 4 000 potilaan
19-vuotisen seurannan. Osana tutkimusta puolet potilaista satunnaistettiin lihavuusleikkaukseen
ja puolet sai tavallista hoitoa.
Seurannan aikana eteisvärinään sairastui leikkausryhmäläisistä 12 prosenttia ja verrokeista
17 prosenttia, mikä tarkoittaa, että leikkausryhmäläisten sairastumisriski oli noin
kolmanneksen pienempi. Riski pieneni etenkin nuorilla potilailla sekä potilailla,
joiden verenpaine oli koholla.
Lihavuus on tunnettu eteisvärinä-rytmihäiriön riskitekijä, mutta tätä ennen lihavuusleikkauksen
vaikutuksia sairastumisriskiin ei ole tutkittu. Lihavuusleikkausten tiedetään myös
ehkäisevän ja usein myös parantavan aikuistyypin diabeteksia.
Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille,
joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40.
Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle
yli 130 kiloa. Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia
potevia leikataan kuitenkin jo, kun painoindeksi ylittää 35.
Tutkimus julkaistiin Journal of American College of Cardiology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(Journal of American College of Cardiology 2016;DOI:10.1016/jacc.2016.09.940)
http://dx.doi.org/10.1016/j.jacc.2016.09.940
Lihavuusleikkaus ehkäisee myös eteisvärinöitä
Uutiset
09.12.2016
uutispalvelu duodecim