Istuminen ja fyysisesti passiivinen elämäntapa on monissa tutkimuksissa yhdistetty
terveysriskeihin, mutta nuo riskit voi pitkälti välttää harrastamalla lisäksi liikuntaa.
Tuoreen katsaustutkimuksen mukaan liikuntaa pitää kuitenkin harrastaa paljon ja päivittäin.
Tulokset perustuvat kuudentoista aikaisemman tutkimuksen aineistoihin.
Kahdeksan tuntia päivässä istuvien pitää tutkimuksen perusteella harrastaa 60–75 minuuttia
kohtalaisen raskasta liikuntaa päivittäin, jotta istumisen terveyshaitat kumoutuvat.
Katsauksessa keskityttiin tutkimuksiin, joissa selvitettiin istumisen ja liikunnan
yhteyksiä osallistujien kuolleisuuteen.
Verrattuna paljon liikkuviin ja korkeintaan neljä tuntia päivässä istuviin riski menehtyä
tutkimusten 2–18-vuotisten seurantojen aikana oli 12–59 prosenttia suurempi osallistujilla,
jotka istuivat paljon ja liikkuivat vähän.
Vaikka runsas liikunta esti istumiseen liittyvän lisäkuolleisuuden, samaa ei havaittu
tutkimuksissa, joissa tarkasteltiin television katseluun käytettyä aikaa. Niiden perusteella
yli kolme tuntia päivittäin television ääressä viettävät menehtyivät seurantojen aikana
muita todennäköisemmin riippumatta siitä, kuinka paljon he liikkuivat muulloin. Tämä
voi selittyä mm. napostelulla, tutkijat kirjoittavat.
Tulokset vahvistavat nykykäsitystä fyysisesti passiivisen elämäntavan haitallisuudesta
ja viittaavat siihen, että terveysriskejään pienentävien kannattaisi liikkumisen lisäämisen
ohella vähentää television ääressä loikoilua.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä. Analysoituihin tutkimuksiin oli
osallistunut yli miljoona miestä ja naista.
UutispalveluDuodecim
(Lancet 2016;388:1302–1310)
http://dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(16)30370-1
Liikunta torjuu istumisen terveyshaittoja
Uutiset
10.10.2016
uutispalvelu duodecim