Ulosteensiirtoa käytetään uusiutuvan Clostridium difficile -infektion ja sen aiheuttaman
ripulin hoidossa, mutta tutkimusnäyttö sen tehosta on ollut suhteellisen vähäistä.
Nyt julkaistu tutkimus lisää näyttöä ja varmistaa varsinkin luovuttajalta saatavan
ulosteensiirron olevan tehokas hoito Clostridium difficile -infektioon.
Tutkimuksessa 46 toistuvaa Clostridium difficile -infektiota potevaa satunnaistettiin
saamaan siirre joko tuntemattomalta luovuttajalta tai potilaan omaa ulostetta. Ulosteensiirto
tehtiin paksusuolen tähystyksessä.
Ulosteensiirron luovuttajalta saaneista 90 prosenttia oli parantunut kahdeksan viikon
kuluttua, mutta omaa ulostetta saaneista parani vain runsaat 60 prosenttia. Näin ollen
ulosteensiirrossa kannattaisi suosia luovuttajien ulostetta.
Luovuttajalta ulosteensiirron saaneiden suoliston bakteerikannat monipuolistuivat
ja alkoivat muistuttaa terveiden bakteerikantoja. Tämä myös selittää parantumiset.
Ulosteensiirtoja on käytetty Clostridium difficile -infektion hoidossa myös Suomessa,
ja hoitotulokset ovat olleet erittäin hyviä. Yleensä siirre saadaan lähiomaiselta.
Ulosteensiirtoja on kokeiltu myös muiden sairauksien hoidossa. Meneillään on mm. tutkimuksia,
joissa niitä kokeillaan ärtyvän suolen oireyhtymän, tulehduksellisten suolistosairauksien
ja jopa autismin hoidossa.
Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä
Uutispalvelu Duodecim
Annals of Internal Medicine 2016;doi:10.7326/M16-0271)
http://dx.doi.org/10.7326/M16-0271
Luovuttajan ulostesiirre toimii paremmin kuin oma
Uutispalvelu Duodecim
31.8.2016
uutispalvelu duodecim