Viime päivinä olemme saaneet seurata keskustelua, jossa ilmeisesti ihan aidon terveydenhuollon koulutuksen saanut henkilö on julkisesti kyseenalaistanut ison osan nykyaikaisen lääketieteen toiminnasta. Ei siis pelkästään sitä vanhinta osaa, jonka vaikuttavuudesta meillä ei varsinaisesti ole tutkimusnäyttöön perustuvia todisteita, esimerkiksi monia aikojen saatossa käyttöön otettuja toimenpiteitä.
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä edellyttää, että ”terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään”. Muotoilussa käytetään ja-sanaa, joten pelkkä kokemusperäinen eli ”musta-tuntuu-että-näin-on-hyvä”-näkökulma ei riitä perusteluksi toiminnalle. Saattaisihan se olla kätevää hoitaa potilaita ihan fiilispohjalta, mutta se olisi vastoin kaikkia lääkärin ammattieettisiä ja vastuullisia, potilaille turvallisia periaatteita. Ja koulutusta!
Aikaamme kuuluvat myös monet vale-alkuiset käsitteet, kuten valeuutiset ja valelääkäri. Tähän joukkoon ei tietysti kuulu emävale – siinähän vale on lopussa – mutta voisimme laajentaa valehoidon käsitettä kattamaan myös tilanteet, joissa aito lääkäri tietoisesti määrää vaikuttamatonta hoitoa. Tämän laajennetun määritelmän mukaista valehoitoa annetaan ilmeisesti ensisijaisesti ansaintamielessä, sillä muita vaihtoehtoja, kuten tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä, on vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä.
Millä nimikkeellä tällaista valehoitoja antavaa lääkäriä sitten pitäisi kutsua? Poppamies olisi aika hauska, mutta kuulunee meille vieraaseen kansanperinteeseen ja taitaa tuottaa jopa hieman positiivisen mielikuvan. Entisaikojen poppamiehet olivat myös yhteisöjensä arvostamia ja kunnioittamia. Šamaani olisi kotoperäisempi mutta ei ehkä oikein toimi tässä yhteydessä. Puoskari on voimakas, latautunut käsite, jolla tosin lääketieteen termien mukaan tarkoitetaan ”oikeudettomasti lääkärintointa harjoittavaa”, siis valelääkäriä. Jos lääkäri aidosti uskoo valehoitonsa olevan oikeasti vaikuttavaa, voisimme ehkä käyttää käsitettä uskomuslääkäri. Jos lääkäri taas pyrkii parantamaan asiakkaansa vointia (”vointihoito”), hän voisi olla vointilääkäri.
Valehoitoa antavat vointilääkärit voivat aiheuttaa haittaa ja harmia, mutta myös vakavasti vaarantaa potilasturvallisuuden. Heihin luottavat, vaikuttavista hoidoista luopuvat ja valehoitoihin ryhtyvät potilaat voivat menettää, rahojensa lisäksi, ainoan mahdollisuutensa parantua esimerkiksi hyvin hoidettavissa olevasta syövästä. Voiko näin menettelevillä lääkäreillä olla oikeus toimia lääkäreinä?
Matti Rautalahti