Meillä lääkäreillä on usein tapana ottaa ohjat käsiinsä arjenkin päätöksenteossa ja vaatia hyviä perusteluja. Mutta onneksi ajoin ajokortin ennen lääketieteen opintojani.
Me lääkärit olemme omanlaisemme porukka, niin ajattelee moni lääkäri kuin alan ulkopuolinenkin. Millä tavalla? Toki isoon määrään ihmisiä mahtuu monenlaista tallaajaa, mutta olen huomannut monen kollegan kanssa jakavani piirteitä, joiden kuvittelen liittyvän siihen, että olen jo vuosikymmeniä harjoittanut tätä ammattia. En puhu nyt terveys- tai sairaustietoisuudesta, vaan välillä yllättävistäkin asioista, jotka lääkärin elämässä tulevat esiin.
Jaa mihin suuntaan?
Joskus nolo, ja vähän hauskakin piirre (ainakin läheisteni mielestä) on oikean ja vasemman erottaminen normielämässä. Tapaan ja katson usein potilasta hänen edestään, kasvokkain, jolloin potilaan ”vasen” on minun ”oikeani”.
Potilaan sydän on anatomisesti vasemmalla, mutta minulle se on oikea. Potilaan oikea silmä on minulle vasemmalla ja niin edelleen. Tämä ei jää potilaan kohtaamiseen vaan loogisesti sitten kuvantamisessa ja monessa muussakin potilaaseen liittyvässä potilaan vasen on minulle oikealla.
Asia ei ammattia harjoittaessa sen suurempaa vaikeutta tai ihmetystä yleensä tuota. Olen kuitenkin huomannut, että medisiinan ulkopuolella täytyy joskus oikein pinnistää, jotta puolet menevät yleisen käsityksen mukaan oikein. Onneksi ajoin ajokortin ennen lääketieteen opintojani!
Perustele pointtisi, ole hyvä
Pääasiassa terve kriittisyys on hyvä piirre. Meille medisiinareille kyllä paukutetaan lääkiksessä nuppiin, miten tieteellisesti perustellaan asiat. Se ei jää opiskeluun vaan on peruste koko ammatillemme ja näkyy niin ammattikirjallisuudessamme kuin jatkokoulutuksessa koko ajan. Lääkärit ovatkin kelpo keskustelijoita lääketieteen ulkopuolella, meille ei anekdooteilla trendejä perustella, ja pinna on aika lyhyt kestämään perusteettomia väitteitä monella meistä.
Liiallisuuksiin vietynä lääketieteen ulkopuolella tämä voi olla rasite ja osaltaan selittää, miksi ammattikuntaamme pidetään joskus ylimielisinä. Sopiva nöyryys, johon liittyy suun kiinni pitäminen ammattimme ulkopuolisissa asioissa on tässä joskus, ei aina, meille se viisas valinta.
Minäpä kerron, miten tämä nyt tehdään
Lääkärin arkityö sisältää paljon nopeitakin, mutta perusteltuja päätöksiä – tämä on itse asiassa yksi asia, miksi tästä työstä niin paljon pidän. Ärsyttävä piirre voi varmasti olla, että kokemukseni mukaan meillä lääkäreillä on usein tottumus ottaa ohjat käsiinsä päätöksenteossa – niin perhelomilla, vanhempainilloissa kuin remonttiprojekteissakin.
Tämä voi joskus näyttäytyä autoritaarisuutena, vaikka kyse olisi hyvää tarkoittavasta organisoinnista. Toki se ei ole yksin meidän ammattimme helmasynti vaan liittyy moneen ammattiin, joiden sisältöön päätöksenteko kuuluu.
Älä nyt ylireagoi hei!
Valitettava asia on tietynlainen tunteiden pidättely. Monelle meistä vakava sairaus ja kuolemakin on työssämme arkipäivää. Valitettavasti kokemuksen mukanaan tuoma tottumus saattaa lipua myös läheisiin suhteisiin ja tilanteisiin lähipiirissämme.
Ammatillinen rauhallisuus voi toiselle näyttäytyä tunnekylmyytenä tai vähättelynä elämän isojen asioiden suhteen – vaikka taustalla olisi vain tottumus säädellä omaa reaktiota. Lääkärin on lupa itkeä ja elää tunteella arjessa, kuten kenen tahansa muunkin, se meidän jokaisen on hyvä tiedostaa.
Miten Duodecim tähän liittyy?
Lääkäriseura Duodecim mahdollistaa monenlaisia tapaamisia meidän lääkäreiden, mutta myös muiden ammattilaisten kesken lääketieteen tiimoilta. Nämä tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden myös syventää itsetuntemusta, vuorovaikutusta ja reflektiota.
Tämäntyyppiset pohdinnat, kuten se, miten ammatti näkyy tavassamme toimia kodin tai ystävien parissa, ovat juuri sitä, jota eri erikoisalojen kollegoiden välinen keskustelu parhaimmillaan tarjoaa. Kun puhumme toisillemme rehellisesti myös niistä pienistä arjen ilmiöistä, vaikkapa oikean ja vasemman sekoittamisesta, helpottaa se tietämme siinä joskus myös vaikeassa ammatin ulkopuolisessa elämässä. Väitän, että joissain tapauksissa lääkäriä syvällisesti voi ymmärtää vain toinen lääkäri.
Duodecimin tulee olla enemmän kuin tiedeseura, sen pitää olla myös turvallinen foorumi kollegoiden keskinäiselle ymmärrykselle ja vertaistuelle. Sitä se toivoakseni jo on.
Vastaa