Olen Antti ja toimin Aikakauskirja Duodecimissa kielentarkistajana ja toimittajana. Vastaan lehden Erikoislääkärin uutiset -palstasta sekä pääasiassa teemanumeroista. Lisäksi toimenkuvaani kuuluvat Verkossa ensin -artikkelien julkaisu sekä uusimman D-lehden numeron julkaisun koordinointi.
Milloin tulit töihin Duodecimiin?
Tulin opiskelijana vuonna 2004 tuntitöihin tekniseksi avustajaksi. Se tuntui alkuun siltä kuin olisi heittäytynyt ilman varusteita kiekon eteen, koska en tiennyt lääketieteestä mitään enkä ollut aikuisiässä edes käynyt lääkärissä. Alun perin työnkuvaani kuului silloisen kielentarkistajan paperille tekemien korjausten vienti tiedostoon. Työ oli melko mekaanista, mutta se opetti paljon lääketieteen kielestä. Valmistuin suomen kielen maisteriksi vuonna 2008, ja sen jälkeen toimenkuva alkoi kehittyä.
Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Kuulun siihen vähemmistöön, jota etätyö ei vienyt mennessään. Normaalin työpäiväni teenkin Duokkarin toimistolla Kalevankadulla. Työkavereita tapaa nykyään livenä melko harvoin, koska he ovat pääasiassa etänä. Olemme kuitenkin tekemissä yhtä paljon kuin aiemminkin – vain Teamsin välityksellä.
Koska D-lehti ilmestyy kahden viikoin välein, deadlinet ovat tiukat, jotta lehti ylipäätään voi ilmestyä. Käytännössä eri vaiheiden deadlinet toistuvat myös kahden viikon välein. Teemme koko ajan vähintään kahden lehden eri vaihetta päällekkäin. Työ on usein melko hektistä, mutta olemme kaikki olleet pitkään töissä ja olemme rutinoituneita.
Mikä on parasta työssäsi?
Ehkä sanoisin, että yksi parhaista puolista on työhön liittyvä vapaus ja joustavuus. Ne tuovat mukanaan kuitenkin vastuuta, jota ei saa unohtaa. Periaatteessa työtä voi tehdä milloin vain ja missä vain. Tämä on suuri etu esimerkiksi lapsen kasvavien harrastusmäärien myötä. Toki iso osa työstä vaatii myös keskittymistä, eikä D-lehden katsausartikkelia voi korjata fudiskentän laidalla.
Lisäksi koen, että omaa työtä voi kehittää mielin määrin ja siihen on D-lehdessä myös aina kannustettu ja uusiin ideoihin on suhtauduttu myötämielisesti. Myös kouluttautumismahdollisuudet ovat hyvät Duodecim-seurassa.
Mikä on tärkein oppi, jonka olet urallasi saanut?
Tämä on jotenkin vaikea kysymys, enkä osaa suoraan vastata siihen. Eräs entinen jääkiekkovalmentajani sanoi, että asiat kentällä on opittava kantapään kautta. Näin se ehkä menee työelämässäkin. Tekemällä oppii, ei pidä pelätä virheitä eikä lannistua niistä. Kun on ollut pitkään töissä, huomaa, että ehkä sitä jotain on oppinutkin.
Mistä haaveilet tai millaisia tulevaisuuden tavoitteita sinulla on?
Jaa… Varmaan jonkinlainen tavoite on se, että on pystyttävä seuraamaan aikaansa. Tätä kai nykyään kutsuttaisiin elinikäiseksi oppimiseksi. Kahdenkymmenen vuoden aikana työ Duodecim-lehdessä on muuttunut valtavasti, ja neljä vuotta sitten korona muutti sen lopullisesti. On vaikea ennustaa, millaista työ on kymmenen vuoden kuluttua. Näen pienenä uhkana sen, onko hyvällä suomen kielellä toimitetulle lääketieteen yleislehdelle sijansa tulevaisuudessa. Ehkäpä jonkinlainen haave on se, että olisi.