
Joustava mieli – Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta -kirjasta on tehty jo 28 painosta, psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäinen kirjoitti kirjan 13 vuotta sitten. Kirja on kerännyt kiitosta lukijakunnaltaan ja vahvistanut hyväksymis- ja omistautumisterapian asemaa Suomessa.
Joustava mieli tarjoaa nelisenkymmentä käytännön harjoitusta kohti oman itsen näköistä, mielekästä elämää. Kirja on löytänyt vahvan lukijakuntansa, Pietikäiselle lukijapalaute on ollut merkittävin kiitos.
– Olen vuosien aikana saanut suoraan lukijoilta lukuisia palautteita, joissa kiitellään kirjan auttaneen merkittävästi heitä elämässään eteenpäin. Lukijapalaute on ollut kaikkein tärkein palaute, ja siitä olen erityisen kiitollinen, kertoo Pietikäinen.
Ammattilaisten apuna työssä
Kirja nojautuu uusimpiin kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiin. Teos on löytänyt mielenterveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisten kirjahyllyyn ja osaltaan tutustuttanut suomalaiset lähestymistapaan. Tutustu kirjaan verkkokaupassa.
Miten muuttaa suhdetta mielen laatimiin tarinoihin itsestä?
Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC -kirja valottaa, miten psykologisen joustavuuden lisääminen suhteessa minäkäsitykseen voidaan valjastaa palvelemaan hyvää elämänlaatua ja omien arvojen toteutumista. Kuuntele myös Mieletöntä, Anja Snellman! –podcastin jakso Kuinka harjoitetaan hyvää itsetuntoa? Jaksossa on vieraana Arto Pietikäinen.
Arto Pietikäisen ja urheilupsykologi Riikka Pasasen Joustava mieli urheilussa – Vahvista mielen taitoja urheilun tueksi -kirja avaa urheilijoille ja valmentajille uuden luvun psyykkisessä valmennuksessa. Se kertoo, kuinka rakentaa psykologisen joustavuuden työkaluilla tietä kohti menestystä.
Joustava mieli ja muut tietokirjamme nyt -30 %
Arto Pietikäisen muut Joustava mieli -kirjat: Joustava mieli parisuhteessa, Joustava mieli tukena elämänkriiseissä ja Kohti arvoistasi – Suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. Kaikki tietokirjat sh. -30 %. Tarjous on voimassa 31.7.2023 asti. Tervetuloa ostoksille!
