Olen pariin otteeseen kielentarkistanut ortopedien omaa suomenkielistä julkaisua. Ensimmäisellä kerralla hiukan hämmästyin, kun huomasin, mikä oli ”mennyt läpi” ja mikä ei. Moni termikorjaukseni oli Aikakauskirja Duodecimin (harkitun, joskus vuosikymmeniäkin pitäneen) linjan mukaisena hyväksytty ja julkaistu, mutta maailman tavallisimmilta ja yleiskielisimmiltä kuulostaviksi reisiluuksi ja sääriluuksi muuttamani femur ja tibia oli palautettu latinankielisiin asuihinsa. Seuraavalla kerralla muutamaa vuotta myöhemmin mietin aikani, mitä tekisin lonkan offsetille, joka tarkoittaa ulkonemaa. Femurin ja tibian ymmärsin jo antaa olla.
Tavallisesti kirjoittajat tuntevat oman lähimmän kohderyhmänsä. Lääketieteellisen yleislehden, kuten Aikakauskirjan, lukijakirjo on kuitenkin huomattavasti laajempi kuin yksittäisen erikoisalan edustajien joukko, ja olen aikaisemminkin toitottanut, että asiantuntijalausujat pyytävät kirjoittajakollegoitaan yllättävän usein suomentamaan eri termejä – useita sellaisiakin, joille vain ei ole parempaa suomenkielistä ilmaisua. Tällöin saatan laittaa kirjoittajille toimituksellisen huomion, että heidän käyttämänsä ilmaisu on jo aivan sopiva, jotta paukkuja säästyy asiantuntijoiden muiden toiveiden täyttämiseen.
Eräs eri vuosikymmenillä Aikakauskirjaan kirjoittanut konkari luonnehti kerran, että ennen lausunnoissa kommentoitiin lähinnä kieltä, nykyisin sisältöäkin. Asiantuntijalausunnon kohderyhmä on hyvin kapea, yksittäisen lausunnon lukee toimitusprosessin eri vaiheissa todennäköisesti noin 5–20 ihmistä. Olemme viime vuosina ohjeistaneet lausujia niin, että toivomme heiltä kommentteja ensisijaisesti asiasisällöstä ja viritystasosta (kirjoitus ei saisi olla liian vaikeaselkoinen muttei liian oppikirjamainenkaan), kuvien ja taulukoiden sopivuudesta ynnä muusta lääketieteellisestä. Sen sijaan esimerkiksi yksittäisiä kirjoitus- tai kielioppivirheitä ei tarvitse luetella lausunnossa, elleivät ne käännä lauseen tulkintaa päinvastaiseksi. Ja mikä termi-intoilijan kannalta parasta, ajoittain asiantuntijat ovat erikoisalansa suomen kielen osalta niin harrastuneita, että heiltä saadaan oivaltavia uusia termien suomennosehdotuksia.
Lääketieteen kielessä on poskettoman paljon termejä. Tekstien termivaihtoehtoja mietittäessä erityisosaajien käytännöt asettuvat usein hiukan vastakkain mahdollisimman ymmärrettävän ja täsmällisen tiedonvälityksen tarpeen vaatimuksien kanssa. Aina joskus kirjoittaja kuulemma tuskailee sen kanssa, ”nauravatko” saman alan kollegat hänen tekstilleen, kun se ei kuulosta siltä, mihin erikoisalalla on totuttu.
Muutaman vuoden välein Aikakauskirjan artikkeleihin on tarjottu esimerkiksi ilmaisua ”raskauden purkaminen”, jolla käytännössä (lue: klinikkaslangissa) tarkoitetaan kai suunnilleen sitä, että lapsi synnytetään. Omat ajatukseni ilmaisu vei erehdyttävästi raskauden keskeytykseen. Slangille on paikkansa, mutta se toimii omassa piirissä paremmin kuin esimerkiksi lääketieteellisessä yleislehdessä. Vaikka esimerkki on tuore, tästäkin oli muistijälki: ilmaisun epämääräisyydestä olivat lehden aiemmat toimittajat joskus varoittaneet.
Termivalinnoista on viime aikoinakin keskusteltu, kuten aina, mutta varsinaista rytinää on ollut hyvin vähän. Yksi päätavoitteistammehan on edelleen asiantuntijakirjoittajien oleellisimman sanoman esittäminen mahdollisimman selvästi ja suomeksi niin, että mahdollisimman moni lukija sen ymmärtää. Päivälehtien surutta käyttämästä yleis(puhe)kielestä olemme tosin vielä kaukana: jos Aikakauskirjassa julkaistu aihe on yleisesti kiinnostava, usein viikon tai kuukauden kuluttua muualla ilmestyy samaa asiaa käsittelevä kansankielinen artikkeli, jossa esimerkiksi potilas kertoo, millaista kyseisen taudin kanssa eläminen on.
Vuosi 2023 on Lääketieteen sanastolautakunnan toiminnan 40-vuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi etsimme jälleen parhaita suomenkielisiä vastineita lääketieteen termeille. Ehdota suomennettavaa termiä verkkolomakkeella 1.4. mennessä!
Vastaa